"Tahdon", vastasi Alarik korkealla äänellä,
Soini nyökäytti päätään. Sitte kääntyi hän miehiin, jotka olivat heidän ympärillänsä.
"Sallitteko, että tämä nuori mies, Alarik Kitulanka, tulee meidän miehiksemme?" kysyi hän heiltä.
"Sallimme niillä ehdoilla, ett'ei hän koskaan käännä selkää viholliselle, vaan joko voittaa eli kaatuu meidän kanssamme", kuului vastaus.
"Hän on antanut sen lupauksen", vastasi Soini.
"Sitte tulkoon meikäläiseksi."
Kun miehet olivat antaneet tämän vastauksen, meni Akka Alarikin luokse. Vasemmassa kädessä oli hänellä pieni, taidokkaasti veistetty ja koristettu puuvati, oikeassa kaita ja terävä veitsi. Tultuaan nuoren suomalaisen luokse kääri hän paidan lujan hänen vasemmassa käsivarressaan, teki siihen veitsellänsä pienen haavan ja antoi Alarikin haavoitetusta kädestä tippua muutamia veripisaroita vatiin. Sitte meni hän tulen luokse ja heitti vadin sisällyksen liekkeihin.
"Jos rikot lupauksesi, jonka nyt olet näiden miesten läsnäollessa antanut, niin ottakoon paholainen sinun henkesi ja nauttikoon sen samoinkuin minä olen uhrannut veresi tulen haltijalle."
"Tapahtukoon niin", huusivat miehet. "Akka on puhunut hyvin."
Alarik asettui miesten joukkoon tulen ympärille. Vartija asetettiin ja neljännes tunti kertomamme tapauksen jälkeen nukkui koko joukko, paitse Alarik, joka valveilla uneksi tuosta kauniista Savilahden Olgasta, jonka hän oli kadottanut.