Vanha isä kiinnittää synkän, uhkaavan katseensa pojan kasvoihin. Hän ei huomaa, että Alarik jo on kuoleman oma.
"Mitä, oletko sinä taas kotona, istuaksesi tuvassa? Tuliko taistelu sinulle liika kuumaksi, kuin jätit taistelevat veljesi?" kysyi vanhus ankaralla äänellä.
Hymy ilmaantui Alarikin kalpeille kasvoille. "Isä ja äiti, en ole häväissyt itseäni", vastasi hän. "Döbeln on huutanut minua nimeltä — sankari. Suomelle, maalleni olen uhrannut vereni ja nuoren elämäni. Hyvästi! Tahdoin kuolla teidän luonanne ja rukoilla sijaa kodissanne Olgalle."
Hän vaipui maahan kukkaisten ja kanervien päälle. Hänen rintansa paljastettiin ja ammottavista haavoista tippuivat viimeiset veripisarat hänen ruumiistansa. Hänen vieressänsä oli polvillansa Savilahden Olga ja kirkkoherra luki siunauksen kuolevalle. Vanha Kitulanka ja hänen vaimonsa pitivät kumpikin yhden poikansa käsistä suljettuna omiinsa.
Samassa tuokiossa kuultiin torven kajahdus ja pari minuuttia sen jälkeen syöksyi esiin ratsujoukko. Joukon etunenässä ratsasti mustalla hevosella hän, jolla oli nuo elävät silmät, tuntuvat kasvojen piirteet ja leveä, musta side parantumattoman haavan ympäri, tuo sotilasryhtinen, ja sotamiesten epäjumala — Yrjö Kaarlo von Döbeln.
Hän ratsasti pirtin edessä olevan joukon luokse. Hän kiinnitti terävän silmäyksensä kuolleen kasvoihin ja heti tunsi hän nuoren urhoon eilisestä taistelusta. Döbeln laskeusi hevoselta, meni Alarikin luokse, polvistui ja painoi suutelon hänen veriselle otsallensa.
Kuoleva loi viimeisen, selkeän katseensa evestin kasvoihin.
Sanomattoman ilon ja rauhan väre ilmaantui hänen kasvoillensa.
"Isä, äiti", kuiskasi hän; "en ole häväissyt teitä enkä itseänikään, kysykää häneltä, joka nyt juuri painoi huulensa otsalleni."
Hänen päänsä painui hitaasti Olgan rinnoille. Vienosti huokasi vielä kerran tuo heikosti tykkivä rinta. Alarik Kitulangan elämänlanka oli katkenut.
"Hän oli kelpo Suomen poika", huudahti von Döbeln vienolla äänellä. "Sallittakoon meille, hyvät herrat", lisäsi hän kääntyen seurassansa oleviin upseereihin, "lopettaa yhtä kunniakkaalla tavalla kuin hänkin. Mikä onkaan ihanampaa kuin kuolla isänmaan edestä?"