"Jumalan tähden, ette, herra majuri", vastasi Ranck. "Se on salaisuus, joka toistaiseksi saa jäädä ainoastaan meidän kesken. Minulla on siihen omat syyni ja teidän lupauksenne on sitova."
"Tapahtukoon tahtonne, minä ainoastaan kysyin ja sen tein mieltymyksestä teidän persoonaanne", vastasi majuri. "Menen nyt keskustelemaan evestimme kanssa. Toivon, ett'ei teillä ole mitään sitä vastaan, jos syötte päivällistä kanssani. Sitte saamme puhella enemmän keskenämme."
"Tarjoumuksenne otan vastaan suurimmalla kiitollisuudella", vastasi Ranck, "varsinkin kuin ystäväni, vääpeli Roth, ei ole enää sotajoukossa, eikä siis kauvemmin ruokavarojeni hankkijana. Kummastelen vaan minne se rohkea uros on mahtanut mennä."
"Hänestä on tullut päivän sankari, eikä mikään pienempi", vastasi majuri. "Roth on viisas mies ja on itseksensä suunnitellut, miten hän vahingoittaa vihollista ja tekee sille kaikenmoisia mahdollisia kepposia, Se suunnitelma, jonka Adlercreutz hyväksyi, on onnistunut paremmin kuin osattiin toivoakkaan. Noin 14 päivää sitte läksi Roth 40 vapaaehtoisen kanssa sotajoukosta. Tällä vähäisellä joukolla on hän raivaamattomia teitä, erämaiden halki, soiden, rämeiden ynnä suurempien ja pienempien järvien ylitse tunkeutunut Ruoveden seuduille, ryöstänyt ja polttanut vihollisten kuormastoja ja varastoja ja anastanut pienempiä vahtipaikkoja sekä koonnut ympärillensä joukon talonpoikia, joiden avulla hän häiritsee venäläisiä sekä takaa että sivuilta, estäen niitä kuljettamasta ruoka-aineita ja siten katkaisten yhteyden Rajevskin kanssa. Roth on, kuten sanottu, yhtä älykäs kuin rohkeakin ja venäläiset pelkäävät häntä paljon enemmän kuin koko meidän järjestettyä sotajoukkoamme."
Majuri ja Ranck erosivat. Kun viimeksi mainittu tuli telttaansa, oli vanha Koiskinen siellä odottamassa hänen tuloansa.
"Olen odottanut teitä kau'an", lausui veteraani, "sillä tahdoin saada kiittää teitä hyvästä kumppanuudesta paremmin kuin mitä eilen olin tappelun aikana tilaisuudessa. Jos ette olisi tulleet avukseni, niin olisi vanha Taavetti saanut purra nurmea. Olen kertonut majuri Eekille minulle tekemänne palveluksen. Ei sentähden, että elämä olisi minulle niin haluttu, vaan minulla on vanha vaimo kotona, joka kaipaisi minua, sillä hän jäisi yksin maailmaan."
"Saman palveluksen olisitte tekin tehneet minulle, jos olisi tarvittu, ja siis se asia ei maksa puhuakkaan", vastasi Ranck hyvin liikutettuna. "Taistelun aikana sattuu monta ja pikaista vaihettelevaa tapausta, ett'ei ole aikaa niitä edes ajatellakkaan. Puolestani olin jo kokonaan unhottanut tapaamisemme kahakan aikana."
"Mutta en minä", vastasi vanhus. "Minä aivan kummastuin kuin näin teidät äkkipikaa tappelun aikana. Molemmat, sekä minä että ystävänne Roth, olemme luulleet teidän kuolleeksi. Missä olette olleet koko tämän ajan, kuin teitä ei ole näkynyt sotajoukossa?"
Ranck kertoi seikkailunsa ja lopetti puheensa:
"Huomaatte siis, ett'ette ole pienimmässäkään kiitollisuuden velassa minulle. Teidän läheisiä sukulaisianne, molempien Tiaisen sisaruksien hellää hoitoa ja huolenpitoa on minun lähinnä sallimuksen apua kiittäminen elämästäni. He ovat tavallansa erinomaisia ihmisiä, joiden kanssa on kunnia olla sukulaisena."