"Mitkä joukot käskee teidän majesteettinne evesti Pahlénin käytettäväksi?" kysyi Melin.
Kuningas näytti miettivän.
"Asettakaamme 900 miestä Uplannin nostoväkeä", vastasi hän. "Nostoväki ei vielä ole ollut tulessa, eikä ole haitaksi, jos hekin vähän haistavat ruudin savua."
"Aivan oikein, joukko on hyvin varustettu, eikä, kuten sanottu, nostokkaille ole haitaksi, jos he saavat olla vähän liikkeellä", vastasi Tibell, joka oli siksi halpamielinen, ett'ei ilmoittanut kuninkaalle, että nuo nostokas-raukat, joiden piti "saada vähän olla liikkeessä", olivat nälistyneitä, ryysyisiä, peräti harjoittamattomia, eivätkä koskaan olleet pyssyä lau'aisseet. Kun tähän vielä lisätään, että päällikkökunta suurimmaksi osaksi oli kelvoton, kerätty kaikista maan ääristä ja että alapäälliköt olivat saksalaisia sotamiehiä, jotka päivää ennen olivat pistetyt pataljooniin, niin helposti voi jo edeltäkäsin huomata; minkä päätöksen tämä homma oli saava.
Sekä Tibell että Melinkin tiesivät nämä seikat, mutta ei kumpaisellakaan ollut niin paljon kunniantuntoa ja isänmaanrakkautta, että olisivat siitä sanoneet kuninkaalle. Ei kumpainenkaan tahtonut totuutta puhumalla pahoittaa kuningasta. Suosikkielämä oli heille siksi suloinen ja omat edut niin tärkeät, että he antoivat asiain mennä menoaan. Kuinka taisikaan sitten käydä muulla tavalla, kuin että Suomi, kolmas osa valtakunnasta oli menetettävä? Jos tuohon määrättyyn lähetykseen olisi käsketty vaan pari komppaniaa kaartilaisia tuon lukuisan nostokasjoukon sijaan, niin olisi tämä lähetys luultavasti ollut loistavimpia koko sodassa ja olisi mahdollisesti suuresti vaikuttanut myös sen päättymiseen.
Elokuun 1 päivänä läksivät Grälsbystä nostokkaat 18 Ahvenanmaalaisella aluksella ja päällikkökunta tykistön kanssa, jossa oli 6 kappaletta 3-naulaista kanuunaa, kolmen tykkiveneen suojelemana. Elokuun 2 päivänä ennen auringon nousua onnistuivat laivat huomaamatta pääsemään perille ja joukot laskettiin maalle Metsäkylään pohjoisessa Pitkässälahdessa. Suurella vaivalla ja vasta usean tunnin kuluttua saatiin harjoittamattomat joukot järjestetyiksi ja kanuunat kuntoon. Sill'aikaa kuultiin vilkasta kanuunanpauketta Sandöön puolelta. Joukko läksi liikkeelle. Suuret talonpoikais-joukot tervehtivät riemulla ruotsalaisia, sillä niiden avulla he toivoivat pääsevänsä venäläisistä. Talonpoika-raukat ja heidän vaimonsa siunaten seurasivat joukkoa; ja jos lähetys olisi ollut viisaasti järjestetty, niin nämä vapauttamisen toiveet eivät olisikkaan joutuneet häpiään.
Kuinka olisi taistelu päättynyt Sandöön salmessa, josta kaukainen kanuunan jyske, vaikka heikonevana, vieläkin kuului?
Jo Elokuun 1. päivänä oli venäläisillä kaikki valmiina taisteluun. Kenraali Buxhövden ynnä kenraalit Kunovnitzin ja Suchtelen olivat tulleet sinne Turusta, ollaksensa läsnä tässä tärkeässä tappelussa. Elokuun 2 päivänä kello 3 aamusella alkoivat maatykistö ja jääkärit hävittävän tulensa tykkiveneitä kohti; koko venäläinen laivasto Dodtin johdolla kulki Sandöösalmeen tunkeutuaksensa siitä läpi. Venäläiset koettivat ensin kaksikin kertaa salmen kapeimmassa kohdassa asettua linjaan, mutta ruotsalaisten tykkivenheiden murhaava tuli pakoitti heidät molemmilla kerroilla peräytymään; mutta ruotsalaisetkin tykkivenheet saivat kestää yhtä ankaraa ristitulta. Vihdoin onnistui viholliselle Kemiönmaan puolelta, jonne Ruotsin venheet eivät voineet lähestyä venäläisten jääkäritulen tähden, tunketa esille joukon venheitänsä, jotka sitten ympäröivät ruotsalaisten oikean sivun ja hätyyttävällä tulellansa pakoittivat sen kääntymään takaperin, niin että se tuli linjaan Sandöön ja Ryövärisaaren välille. Tämän kautta pääsi koko venäläinen voima levenemään. Kun vihollisen tykkituli nyt oli paljon voimakkaampi ja ruotsalaiset olivat menettäneet paljon miehiä ja loppu joukkoa oli väsyksissä kuin myös tykkivenheet suurimmaksi osaksi vahingoittuneet, niin järjesteli Sölfverarm, joka kuolettavasti haavoitetun Jönssonin sijaan tuli päälliköksi, paluumatkaa, joka alkoi kello 8 aamusella. Kapteeni de Brunk suojeli sitä 4 tykkivenheestä laaditulla jälkiväellä. Ryövärisaaren tykistön valloitti vihollinen raivokkaalla hyökkäyksellä. Venäläiset jääkärit kahlasivat Sandööhön ja ajoivat ruotsalaiset sieltä.
Sölfverarm oli jo tuntikaudet hitaasti vetäytynyt takaisin, vaikka vihollinen kiireesti seurasi kintereissä, kuin Hjelmstjerna k:lo 9 e.p.p. tuli hänelle avuksi 6 kalierilla ja 9 tykkivenheellä ja silloin alkoi uusi taistelu venäläisten kanssa. Vastatuuli ja korkeat aallot olivat estäneet häntä joutumasta taisteleville maanmiehillensä avuksi. Venäläiset muodostivat heti linjan Hinstholman ja mantereen välille, mutta eivät rohjenneet ulommaksi, kuin ei heillä ollut turvaa maatykistöstänsä. Tämän tähden päättyi taistelu k:lo puoli 12 e.p.p. ja Hjelmstjerna vetäysi takaisin Holmööhön, ensin turvattuaan Sölfverarmin paluumatkani ja estettyään vihollisen ottamasta heidän venheitänsä, joista useampaa enää voitiin soutaa ainoastaan 3 eli 4 airolla. Ruotsalaiset menettivät tänä tärkeänä päivänä 173 miestä kuolleita ja haavoitettuja ja venäläiset 330 miestä; molemmin puolin oli menetetty 1/6 osa koko voimasta. Ruotsalaisilla oli 12 ja venäläisillä 22 toistaiseksi käytäntöön kelvotonta venhettä, ja muut laivat olivat joko enemmän eli vähemmän vikaantuneet.
Sandöön-salmen taistelun jälkeen oli Ruotsin saarilaivasto pakoitettu jättämään Turun saariston ja Kustaa Adolfin täytyi luopua toivostansa maalle nousullansa Turun läänissä häiritä venäläistä sotaväkeä Suomessa. Hän sai nyt toisia suunnitelmia tehtäväkseen.