Mutta palaamme Metsäkylään asetettuun nostoväkijoukkoon.
Lähetettyjen kautta sai Pahlén tiedon taistelun onnettomasta päättymisestä Sandöö-salmessa ja siten oli myös hänenkin matkansa tarkoitus mennyt myttyyn. Hän oli juuri aikeissa käskeä palautumaan venheisiin, kuin eräs pitkä, hoikkakasvuinen talonpoikaistyttö, jolla oli ruskeat silmät, musta ja vahva tukka ja oli muuten erittäin hyvännäköinen, kainosti astui Pahlénin luokse ja niijasi syvään evestille.
"Mitä tahdot, lapseni?" kysyi Pahlén ystävällisellä äänellä.
"Tahdon kysyä onko hän kenraali?"
"En ole vielä päässyt kenraaliksi", vastasi Pahlén myhäillen, "mutta tämän joukon päällikkö kyllä olen."
"No, sitten taitaa olla sama", vastasi tyttö hypistellen esiliinaansa. "Mutta olen lautamiehen Miina ja minulla on tärkeätä sanomista hänelle."
"Puhu pian, lapseni, sillä minulla on kiire."
"Onko hänellä kiire. No niin, sitten tietäköön, että suuri joukko ylhäisiä venäläisiä, joilla on niin paljon koristuksia rinnoillansa, pitää par'aikaa Westanskärin tilalla kemuja saavuttamansa voiton johdosta. Heidän mukanansa oleva vahtijoukko ei ole suurempi kuin 50 miestä. Minä, olen itse lukenut 'viheriätakkiset' ja tiedän myös, että Westanskärin inspehtorin Hagmanin rouva on nämä kemut toimittanut. Jos hän tahtoo vangita koko joukon, niin lähden minä tien oppaaksi."
Tätä uutista kuunteli Pahlén suurella tarkkuudella. Tuo ilmoitus on aivan todellinen. Ei ollut epäilemistäkään, ett'ei kenraali Buxhövden päällikkökuntansa, kenraalien Bagrationin, van Suchtelenin, evesti Anselm de Giboryn ja useiden ylhäisten venäläisten upseerien kanssa olisi päävartiossa Westanskärin tilalla. Pahlénilla oli 900 miestä ja hän oli ainoastaan 1/4 peninkulmaa siitä. Yhdeksänsataa miestä kyllä voittaisivat 50. Venäläisen ylipäällikön vangitseminen päällikkökuntansa kanssa on kylliksi suuri kiusaus. Sellainen onnellinen tilaisuus on niin harvinainen sodassa, että itse onnettarella näytti olevan osansa leikissä. Jos Buxhövden ja hänen etevimmät upseerinsa joutuisivat vangiksi, niin varmaan vihollisen hommat laimentuisivat, johtava henki häviäisi ja venäläisen sotaväen poistuminen ainakin Turun seuduilta olisi aivan varma seuraus. Pahlén ja hänen upseerinsa innostuivat tästä ajatuksesta ja päättivät äkkiluulematta karata juhlivien venäläisten päälle.
Juuri silloin saapui luutnantti Ranck, joka pohjoisesta Suomesta matkusti sanansaattajana kuninkaan luokse, ja tarjoutui heti yritykseen osalliseksi. Porilaisen upseerin univormu, jota hän kantoi, puhui kyllin hänen puolestaan. Pahlén käski hänen kiirehtimään edeltäkäsin etujoukon kanssa. Pian ehtikin hän puiden luokse, jotka peittivät huoneuksen. Kartano oli korkealla mäellä ja ikkunoista oli näköala salmelle ja siellä olevaan muona- ja sotalaivastoon. Joukot jaettiin kolmeen osaan siten, että 100 miestä lähetettiin metsän kautta vasemmalle, 50 oikealle puolelle kartanoa ja Ranck jäännösten kanssa etupuolelle vahtimaan vihollista. Kaikkien osastojen piti, merkin annettua, hyökätä yht'aikaa.