Kenraalien Tutschkoffin ja Kunovnitzin johdolla lähestyvät venäläiset lopettivat kuitenkin nostokkaiden ilon ja olivat vähällä ympäröitä heidät kaikilta puolin. Evesti Pahlén oli saanut ruhjevamman ja oli mennyt alukseensa. Nyt tuli ruotsalaisten vuoro murtautua venäläisten joukkojen lävitse. Suurella vaivalla saatiin tämä opettamaton joukko järjestetyksi, mutta vieläkin suuremmalla vaivalla onnistuttiin murtaumaan vihollisen rivien lävitse ja pääsemään rantaan. Vähäisellä mieshukalla se kumminkin onnistui ja suurimmassa epäjärjestyksessä ja sekasotkussa kiiruhti miehistö venheisiin ja tuli aluksiin, joiden ankkurit heti nostettiin, purjeet levitettiin ja niin mentiin ulapalle. Venäläinen tykistö oli sill'aikaa ehtinyt rannalle ja alkoi vilkkaan raehaulisateen laivoja kohti. Aluksia ohjaavat laivurit säikähtyivät tätä ja menettivät kaiken kykynsä. He törmäsivät toisiinsa, sekaantuivat ja ainoastaan tykkivenheiden avulla pelastettiin, mikä vielä oli pelastettavaa. Tykkikaljaasi oli tarttunut toiseen, jossa oli 150 nostokasta, ja molemmat ajoivat karille. Molempien täytyi vetää lippunsa alas ja antautua. Jäännökset tästä lähetyksestä, joka oli yksi noista tämän sodan aikuisista surullisenhauskoista yrityksistä, tulivat seuraavana päivänä Korppoon.
Jos Pahlén olisi saanut käytettäväkseen edes ainoankin, heikoimmankin kaartin pataljoonan niistä, jotka nyt työttömänä loikoivat Ahvenanmaalla, olisi leikki epäilemättä loppunut siten, ett'ei ainoakaan Westanskärin päivällisseurueesta olisi päässyt pakenemaan, vaan olisivat saaneet ruokailla ruotsalaisissa aluksissa. Kuten olemme nähneet, oli loppu nyt toisellainen. Pahlén kirjoitti erittäin kummallisen ilmoituksen kuninkaalle, se oli oikea mestariteos, jossa annettiin kaunein muoto myöskin kurjimmalle asialle. Hän tuhlasi kiitoksia, joista Ranck oikeuden mukaan myös sai osansa, mutt'ei maininnut sanallakaan nostokasten pelkurimaisesta käytöksestä. Sillä tavoin kuningasraukan omat suosikit pitivät häntä tietämättömyydessä asiain oikeasta suhteesta. Imartelu tulikin niiksi turmiollisiksi okaiksi, joita he kylvivät hänen tiellensä, ja vahingollisemmaksi kuin julkisesti lausuttu moite.
Kun Ranck tuli päävartioon Ahvenanmaalle, ilmoitutti hän heti itsensä kuninkaalle, jättääksensä hänelle mukanansa olevat asiakirjat. Hänen astuessansa kuninkaan luo, käveli Kustaa Adolf, kädet selän takana, edestakaisin lattialla. Huolimatta Pahlénin loistavasta ilmoituksesta oli kuningas erittäin huonolla tuulella tapahtuneiden vastusten tähden. Verta oli vuodatettu, laivoja ja joukkoja menetetty, ja ainoastaan tappioita ja häpeää oli voitettu.
"Asiakirjoja ja taas asiakirjoja!" lausui kuningas ja tempasi kiivaasti käärön, jonka Ranck syvästi kumartaen ojensi hänelle. "Kaikki ne kirjoittavat laajasti ja leveästi te'oistansa, mutt'ei sittenkään saavuteta mitään päättävää. Evesti Jönsson tappeli kuin miesten mies, mutta Pahlén sitä vastaan kuin akka."
"Mitä tuommoisella miehistöllä, kuin nostokkaat ovat, voikaan juuri saada toimeen", rohkeni Ranck lausua. "Ah, teidän majesteettinne, ne ovat huonommat kuin eläimet. Turhaan koettelin minä sapelillanikin ajaa heitä eteenpäin. Niitä oli aivan mahdotoin saada taisteluun. Tässä tapauksessa olen velvollinen puhumaan totta teidän majesteetillenne ja vapauttamaan Pahlénin koko syytöksestä."
"Mutta siitä ei Pahlén mainitse sanaakaan", vastasi kuningas ja katsoi terävästi Ranckin kasvoihin. "Mitenkä te, herrani, joka tulette pohjoisesta sotajoukosta, tulitte osalliseksi Vestanskärin kahakkaan?"
"Vapaaehtoisena, teidän majesteettinne", vastasi Ranck ja kertoi muutamilla sanoilla osallisuudestansa tuohon surullisen naurettavaan kahakkaan. "Teidän nimenne?"
"Kustaa Ranck, teidän majesteettinne."
"Sittenhän olen joku aika takaperin allekirjoittanut teille upseerin valtakirjan", lausui kuningas.
"Josta armonosoituksesta minä alamaisimmasti saan lausua hartaimman kiitollisuuteni", vastasi Ranck. "Tämä teidän majesteettinne hyvyydenosoite on tuleva minulle voimalliseksi kiihoittajaksi vast'edeskin toimimaan siten, että saan olla kuninkaani suosiossa."