Kuningas viittasi kädellään Ranckille merkiksi, että hän sai mennä. Hän kumarsi syvään ja läksi huoneesta. Ranckin antaman anomuksen pani kuningas kirjalaukkuunsa ja mumisi itseksensä:
"Tuo upseeri oli harvinainen mies ja minä melkein kadun, että vaadin hänen urhoollisuudeltansa vieläkin näytteitä. On kumminkin hauskaa kuulla, mihin toimiin hän aikoo ryhtyä."
Hän meni pöydän luokse ja alkoi leikitellä Buxhövdenin kunniamerkkien kanssa.
VIIDESTOISTA LUKU.
"Styrbjörn" ja "Hjalmar". Taistelu yöllä.
Nykyajan ajattelijat ovat saattaneet epäilyksen alaiseksi, josko urhoollisuus on katsottava hyveeksi. He väittävät, että tämä ominaisuus, persoonallisen miehuuden osoittajana, on yhtähyvin raa'oilla villeillä kuin sivistyneilläkin kansalaisilla; että se on ainoastaan harjoitettu luonnonlahja, röyhkeys, joka ei pelkää vaaroja, kuin hyveet sitä vastaan ovat ihmisvoiman koko työskentelemisen ja järjen lainlaatimisen osoituksia.
Kun urhoollisuus ilmaantuu ainoastaan villinä himona, voittaa vastustajaansa, silloin tiettävästi sille ei voi omistaa hyve-nimeä, mutta kun mies vapaasta tahdostansa, saavuttaaksensa jotakin suurta, tärkeätä, alttiiksi panemalla elämänsä ja onnensa, kestävyydellä antautuu koko sielunsa ja ruumiinsa voimalla vaarojen alaiseksi, siinä esiytyy sankarimainen urhoollisuus, jonka Kreikan filosoofit lukivat päähyveiden joukkoon ja omistivat ainoastaan sankareille.
Ruotsin sekä armeijassa että meriväessäkin on kaikkina aikoina löytynyt sellaista urhoollisuutta, joka on omituinen arvokkaalle sotilaalle, sellaista uhrausta kuninkaan ja valtion, kansakunnan ja kansalaisten pelastamisen edestä uhkaavasta vaarasta, urhoollisuutta, joka tyyneenä käy omaa perikatoansa kohti, kun hän tietää sillä hyödyttävänsä yhteistä parasta.
Venäläiset olivat Wiaporin antaumisessa heidän käsiinsä joutuneesta laivastosta varustaneet ja miehittäneet saaristolaivaston, johon kuului kaksi saaristo-rekattia, muutamia kuunaria eli pieniä prikiä ja 12 tykkivenhettä, ja olivat niiden kanssa asettuneet eteläpuolelle Turun saaristoon, ottaaksensa kiini ruotsalaisia kauppalaivoja ja vast'edes, lisävoimia saatuansa, mennäksensä jos mahdollista aina Ahvenanmaalle asti. Ruotsin sotalaivasto oli purjehtinut eteläisillä ja läntisillä purjehdusvesillä estääksensä tanskalaisten ja ranskalaisten joukkojen Skånessa aikomaa maallenousua; mutta kun huomattiin, ett'ei sillä puolella ollut mitään vaaraa ja että paitse sitä Englannin laivasto oli tullut Juutinraumaan, niin saivat ruotsalaiset, Gotlannin takaisin otettuaan viholliselta, käskyn mennä Suomenlahdelle. Täällä yhdistyi heihin seuraavana päivänä nyt kerrottavamme tapauksen jälkeen englantilainen amiraali Samuel Hood, johtaen laivoja Gentaur ja Implacable.
Erikoinen osasto Ruotsin laivastosta oli asettunut Neitsytsalmelle, mutta ei voinut päästä venäläisen laivaston luokse, sillä edellinen oli hyvin syvässä kulkeva ja sentähden sen täytyi jäädä kau'aksi saaristosta, josta venäläisten tykkivenheet sopivassa tilaisuudessa näyttäytyivät, kuitenkin tekemättä mitään enempää vahinkoa, paitse että kaksi miestä siinä tuli ammutuksi Fäderneslandet-nimiseltä laivalta, näistä toinen niin omituisella tavalla, että siitä ansaitsee mainita.