Kolmantena päivänä Pihlajavedeltä lähdettyä tavattiin eräs venhe, jota huudettiin luokse, että saataisiin tietää uutisia. Sen perämies kertoi, että Roth muutamia päiviä sitten oli valloittanut suuren leipä- ja jauhokuormaston ja toisen 73 hevoskuormaa suuruisen Orivedeltä tulevan kuormaston. Viimeksi mainittua suojelemassa ollut majuri, nuorempi upseeri ja 19 miestä, oli hän osiksi vanginnut, osiksi tappanut; saman oli hän tehnyt vesillä eräälle toiselle upseerille soutajineen. Muutamia päiviä senjälkeen otti hän erään suuren venäläisen aluksen, johon oli lastattu 500 kulia jauhoja. Rajevskin asema tuli yhä tuskallisemmaksi, hän oli melkein ilman ruokavaroja, ilman määräyksiä ylemmistä paikoin, ilman yhteyttä muiden joukkojen kanssa, niin ett'ei ensinkään tietänyt siitä, mitä heillä tapahtui. Jos Ruotsin ylipäällikössä olisi ollut vähänkin päättäväisyyttä, olisi Rajevski joukkoneen ollut perin pohjin hukassa. Turhaan ilmoitti Roth tästä seikasta ja kehoitti hyökkäykseen vihollista vastaan. Pelkurimainen Klingspor ei kuunnellut näitä, vaan jäi samallaiseksi alusta loppuun asti.
Neljännen päivän aamuna Pihlajavedeltä, lähdettyä, kun oltiin noin neljä peninkulmaa Kurusta, kuultiin etelästä päin vilkasta kiväärinpauketta, josta Ranck päätti, että siellä kahakoittiin vihollisen kanssa. Hän kiiruhti matkaa ja purjeen sekä airojen avulla kiitikin venhe aika vauhtia. Noin puolen tunnin kulkemisen perästä huomattiin nuo mustat linjat aluksiksi, jotka olivat kiivaassa taistelussa. Liput näyttivät, että ne olivat suomalaisia ja venäläisiä, jotka tässä taistelivat toisiansa vastaan, ja Ranck otaksui, että hänen ystävänsä Roth taas oli vihollisen jäljillä ja toimittamassa uutta, loistavaa urotyötä. Ranck kiirehti soutajiaan, sillä hän hehkui innosta, saada ottaa osaa taisteluun. Hän antoi hinata Ruotsin lipun mastonhuippuun. Kiväärit ja välkkyvät aseet olivat valmiit ja Ranck ohjasi venheensä täydessä vauhdissa erästä yksimastoista vihollisen alusta vastaan, jonka syvässä oleva runko näytti, että se oli täyteen lastattu kuormastoalus.
Ranckin ja hänen miestensä oli helppo hypätä tuon matalan laidan yli vihollisen laivan kannelle, varsinkin kuin siellä oltiin kokonaan säikähtyneinä. Ainoastaan muutamat kasakat koettivat piikeillänsä työntää takaisin tunkeuvia, mutta suurempi osa miehistöstä, äkillisen pelvon valtaamina, pakkautuivat yhteen läjään vastakkaiselle puolelle, koettivat hypätä venheesen ja paeta lähimmäiselle rannalle. Ranck ja hänen miehensä ampuivat noita onnettomia joukottain ja pian oli alus heidän vallassansa sekä jälellä oleva miehistö ajettu kannen alle. Ruotsin lippu nostettiin ja oli todistajana Ranckin voitosta. Samaan aikaan olivat suomalaiset venheet anastaneet kaikki muut vihollisten kuormastoalukset ja venheet, niin että heidän voittonsa oli täydellinen. Voittohuutoja kaikui ympäristöllä ja melkein tyynellä vedenpinnalla näkyi tuossa sellainen elon ja merkillisyyden kuva, että sitä mielihyvällä katseli.
Kun Ranck juuri oli tarkastamassa saalista ja vankeja, tuli eräs venhe aluksen sivulle ja kohta senjälkeen näkyi pyöreä, pienenläntä mies astuvan laidan yli kannelle. Punaset posket, lystikäs hymyily suun ympärillä, pönähkä maha, hyväluontoisesti tirrottavat pienet silmät eivät olleet kenenkään vähemmän henkilön kuin itse "amiraali" Rothin, jonka Ranck heti tunsi ja jota hän ilosta huudahtaen ja avoimin sylin kiiruhti ystävällisesti ottamaan vastaan.
Roth tirritti kummastuneena vieraasen upseeriin, jolle hän teki kunnian-osoituksen, tuntematta vanhaa tuttavaansa. Ranck nauroi.
"Mitä! ettekö tunne enää minua, oletteko unhottaneet entisen ystävänne ja aseveljenne?" huudahti hän. "Onko nimi Ranck kokonaan unhottunut mielestänne, eli olenko näöltäni niin muuttunut, ett'ette tunne enää kuka minä olen, vaan seisotte ja katselette minua suu selällään ja silmät tirrallaan?"
"Kah, todellakin se olette te, jonka minä luulin jo olevan sekä kuollut että haudattu", huusi Roth ja vastasi Ranckin ystävälliseen tervehdykseen. "Missä herran nimessä te olette olleet? Huomaan, ett'ette ole olleet työtönnä, sillä olette vaihtaneet korpraalin univormun upseerin poletteihin, jonkatähden en teitä heti tuntenutkaan. No, olkaa sydämellisesti tervetullut, herra upseeri. Te varmaan otitte tämän venäläisten suurimman aluksen?"
"Aivan niin, herra amiraali", vastasi Ranck, "en kumminkaan yksin, vaan Ojan Paavon ja kolmen muun ripeän miehen avulla. Olin juuri etsimässä teitä yksityisten asiain tähden, kun kuulin kiväärin pauketta ja tulin parhaasen aikaan, että sain minäkin osani taistelusta. Koko kahakka oli vaan leikin tekoa ja täytyy suoraan tunnustaa, että venäläiset tappelevat paljon paremmin maalla kuin muutamaa jalkaa syvällä vedellä."
"Te olette aivan kun ennen, mutta huolimatta siitä ei teidän urotyötänne unhoteta", vastasi Roth. "Jos olisin kuningas, niin sanoisin teille: saatte pyytää jonkun armo-osoituksen. Nyt voin ainoastaan sanoa kiitoksen hyvästä avusta ja kutsua teitä maalle, jossa minulla on tarjota teille hyvä aamiainen ja jossa saamme puhella enemmän keskenämme. Tämän kuormaston nappaaminen tekee varmaan Rajevskille suuremman vahingon, kuin jos olisi menettänyt kokonaisen tappelun, sillä hänen täytyy luopua nykyisistä paikoistansa ja vetäytyä Hämeenlinnaan."
Ranck katseli kummastuksella tuota vaatimatonta miestä, joka, älykkäästi käyden tuota pientä sotaansa, oli saattanut kokonaisen sotajoukon mitä tukalampaan asemaan, tuottanut Rajevskille enemmän surua ja pannut hänen sotajoukkonsa täällä suurempaan vaaraan, kuin Klingspor ja kaikki hänen yrityksensä tähän asti ja vastedeskin.