Ystävykset menivät "amiraalin" venheesen ja nousivat vasemmalle rannalle, johon vapaajoukko Spofin johdolla oli asettanut leirinsä. Täällä oli koolla noin 1,500 miestä, suurimmaksi osaksi talonpoikia, joilla parhaasta päästä oli aseina vanhoja pyssyjä, nuijia viikatteita ja heinähankoja. Tällä aivan harjoittamattomalla miehistöllä olivat Roth ja hänen kumppaninsa Spof voittaneet lukemattomia voittoja, hävittäneet, polttaneet ja ryöstäneet vihollisen varastoja ja kuormastoja, häirinneet venäläisiä takaapäin, sivuilla ja kokonaan katkaisseet heidän keskenäisen yhteytensä. Roth oli herättänyt joukossaan samallaisen sankarihengen ja isänmaan rakkauden, kuin hänellä itselläänkin oli. Nyt saadusta voitosta iloittiin koko leirissä sanomattomalla riemulla. He syleilivät toisiansa ja ilmoittivat ilonsa jos jollakin tavoin. Spof tervehti ensimäiseksi kumppaneitaan. Hän oli pitkä, laihanpuolinen mies ja noin 40 vuoden vanha. Hänen parrakkaista kasvoistansa säteili pari suurta mustaa silmää, jotka ilmaisivat miehuutta ja päättäväisyyttä. Hänellä oli oikein pulska sotilaan vartalo. Varmaa on, että useita sellaisia alempi-arvoisia miehiä, kuin Roth ja Spof, löytyi Suomen sotajoukossa, vaikk'eivät saaneet tilaisuutta näyttää ja ilmaista itseänsä, vaan nukkuivat, veltostuivat, sekoittuivat joukkoon ja tulivat samallaisiksi tyhjäntoimittajiksi kuin kumppaninsakin. Heillä ei ollut mitään ylenemisen toivoa, jonkatähden useat kävivät alakuloisiksi. Heidän nimensä jätettiin unhotuksiin ja kiittämättömyyteen, sen sijaan että heitä olisi pitänyt elähyttää toivolla ja vakuutuksella, ett'ei heidänkään uhraustansa kuninkaan ja isänmaan edestä unhotettaisi historiassa, tuossa todellisen kunnian temppelissä, vaikka se jäisikin muitta palkinnoitta.

Kun aamiainen oli syöty, jossa Spof myös oli osallisena, ja Ranck oli jäänyt kahdenkesken isäntänsä kanssa, kertoi hän Rothille matkansa tarkoituksen ja kuninkaalle antamansa lupauksen.

"Koko toivoni riippuu teihin", lopetti Ranck, "ja jos ette auta minua toimittamaan jotakin oikein seikkailumaista sankarityötä, niin ei kuningas luultavasti koskaan täytä minun pyyntöäni. Se koskee kokonaan minun yksityistä asiaani, mutta on niin tärkeä, että koko elämäni onni ja suloisuus riippuvat siitä."

"Hm! jos asiat ovat sillä kannalla, niin miettikäämme, mitä voisimme tehdä", vastasi Roth. "Sellaisten kepposten tekeminen, joita olen tähän asti toimitellut, ei riitä teidän tarkoitukseenne. Kumminkin olen niin hyvin itse kuin joukkonikin teidän käytettävänänne ja käskettävänänne, sillä, jos jotain saamme toimitetuksi, on se tapahtuva teidän nimessänne, jos teille siitä on tuleva jotakin hyötyä. Olen iloinen nähdessäni teidän luonani ja yhtä iloisena näen teidän arvonne kohonneen, olkaa siitä vakuutettu. Älkää olko epätoivoisena, sillä sodassa aina sattuu arvaamattomia seikkoja ja onni on rohkean kumppanina."

Vilpittömällä ilolla otti Ranck vastaan vääpelin lupauksen ja samana päivänä esitettiin sankarimme vapaajoukon miehille, jotka tervehtivät häntä kaikuvilla riemuhuudoilla. Muutamat Ranckin johtamat onnistuneet hyökkäykset vihollisten vartioita vastaan saavuttivat hänelle joukkojen luottamuksen. Viimeisen kuormaston menettäminen pani Rajevskin sellaiseen epätoivoiseen asemaan, että hän oli pakoitettu kutsumaan kokoon etevimmät päällikkökunnasta, kuullaksensa heidän neuvojansa. Kokous pidettiin Alavuudella. Yksimielisesti päätettiin palautua Hämeenlinnaan. Tuo alhainen vääpeli oli voittanut venäläisen kenraalin ja läksyttänyt ruotsalaista sotamarskia, joka sitä ei ollut käsittävinään. Roth vetäysi vapaajoukkoneen aina Harjuun asti ja Spof laivastollaan vartioitsi läheisiä järviä.

Eräänä päivänä meni Ranck noin 70 miehen kanssa oikealle rannalle tarkastelemaan vihollisen liikkeitä, kun varmuudella tiedettiin, että venäläiset varustausivat lähtemään matkalle. Puolenpäivän aikana odotti joukko metsässä erään mäen rinnassa lähellä maantietä, kuin kiiruussa huomattiin tulevan useita vaunuja, vahvan kasakkajoukon saattamana. Ranck komensi heti lähtöön, lähetti osan joukostansa vastakkaiselle suunnalle sulkemaan tietä ja hyökkäsi itse jälellä olevien etunenässä vihollisen päälle. Ranck huomasi, että toisesta vaunusta rivissä hyppäsi ulos nuori mies ja jakoi käskyjä kovalla äänellänsä. Hän oli puettu kenraalin univormuun ja hänen rinnoillansa kiilteli useita kunniamerkkejä. Hänen miehuutensa ja kuolemaa-pelkäämättömyytensä vaikutti sähkön tavoin hänen joukkoonsa. Kasakit taistelivat tavattomalla urhoollisuudella ja Ranckin täytyi vetäytyä takaisin. Niin pian kuin tie oli vapaa, jatkoi matkue kulkuansa. Ell'ei Ranck olisi jakanut joukkoansa, vaan hyökännyt koko joukollaan, niin olisi taistelu saanut toisellaisen lopun. Haavoitetuilta venäläisiltä, jotka joutuivat Ranckin käsiin, saatiin tietää, että tuo onnellisesti pakoon päässyt kenraali ei ollut mikään vähempi henkilö, kuin nuori kenraali-luutnantti kreivi Kamenski, joka meni päästämään Rajevskia päällikkyydestä ja ottamaan itse pohjoisläntisessä ja keski Suomessa olevien vihollisjoukkojen päällikkyyttä. Kamenskin kahtena edellisenä vuonna Preussin sodassa tekemät loistavat urotyöt olivat hankkineet hänelle hyvin ansaitun maineen. Tultuansa sotajoukkoon vapautti hän heti Rajevskin suurista murheistansa. Mutta Rothin lakkaamattomat hyökkäykset pakoittivat hänen kuitenkin vetäymään kahdessa kolonnassa takaisin Hämeenlinnaan. Tätä peräytymistä koetteli hän peittää siten, että oli teettävinään hyökkäysliikkeitä evesti Wlastoffilla Saarijärvelle ja evesti Sabanejeffillä Orivedelle ja onnistuikin siten pitämään Klingsporin työttömänä kuin myös asettamaan Rothin hyvin tukalaan asemaan, kun tämä ei voinut kau'emmin turvautua sotajoukkoon.

"Meidän täytyy — ikävä kyllä — jättää ryöstöasemamme ja vetäytyä takaisin sotajoukkoon", lausui Roth surullisella äänellä Ranckille, joka oli hänen seurassansa. "Sabanejeffin suurempi voima ahdistaa meitä joka puolelta ja selvästi näkyy, että meidän hyvät päivämme ovat loppuneet. Mutta sitä ennen on meidän tehtävä se loistava urotyö, jota te niin suuresti olette ikävöineet. Kau'an mietittyäni on vihdoinkin päähäni pöllähtänyt hyvä aate."

Ranck, joka kättänsä vastaan nojautuneena ja hyvin alakuloisena ajatteli kuninkaalle täyttämätöntä lupaustansa, katsoi näitä sanoja kuullessaan äkkiä ylös ja loi kysyvän silmäyksensä Rothin kasvoihin.

"Antakaa minunkin kuulla suunnitelmanne", lausui hän. "Minun on jo aika toimia ja olen valmis mihin seikkailuun tahansa."

"Meidän pitää hyökätä ja valloittaa Tampere viholliselta", vastasi
Roth totisena ja vakavana, joka sai Ranckin silmät säteilemään.