"Pursseri, onko tämä kaikki kirjoitettu?" kysyi Gaubineau kilistäen lasiaan upseeriensa kanssa, ja tyhjentäen sen.
"Kaikki on kirjoitettu!"
"Hyvä! kun nyt olen parhaan ymmärrykseni mukaan määräillyt omaisuudestani, tahdon vielä mainita hautaamisestani."
'Heti kuoltuani käskee kippari pari märssymiestä pesemään ruumistani ja ajamaan partani, sillä hienona "gentlemannina" tahdon tulla autuasten jahtimaille. Kun se on toimitettu, niin ommellaan ruumiini hienoon, valkoiseen purjeliinaan ja pannaan kaksi 26-naulaisen kanuunan kuulaa jalkoihini ja yksi pääpuoleen. Mutta hautausmaalla en tahdo millään ehdolla levätä, sillä siellä en saisi vähääkään rauhaa, vaan tahdon nukkua meressä, jossa jo minua ennen niin monta miehuullista ja reimaa merimiestä on hautansa saanut.
Niinpian kuin ruumis tavallisilla tempuilla on viimeiseen lepoonsa pyhitetty ja laskettu mereen, niin otetaan rekatin märssipurjeesen kaksi kääröä, ett'ei, onnettomuuden välttämiseksi, jää muuta kuin nämä mainitut, viisto ja mesaani purje, sillä miehistöllä pitää hautauspäivänäni olla vapaapäivä ja runsaassa määrin ruokaa ja juomaa. Itselleni on aina ruoka maistunut ja sentähden kernaasti suon merimiehillenikin täyden mahan ja kelpo "tupakan" päähän.
Varmemmaksi vakuudeksi olen tämän testamenttaarisen määräykseni terveellä järjellä ja vapaasta tahdostani kaikkien upseerieni läsnäollessa ja tätä tarkoitusta varten todistajiksi kutsuttuina, omalla nimelläni allekirjoittanut, joka tapahtui H. Majesteettinsa rekatti Bellonan peräkannella 26 p. Elokuuta vuonna 1808.
Jean Alexis Felix Gaubineau, Kapteeni Kunink. Ruotsin sotalaivastossa.'
Kun Gaubineau hyvin totisena ja arvollisuudella oli kirjoittanut nimensä tähän tärkeään paperiin, kehoitti hän myös läsnäolevia piirtämään nimensä vierasmiehiksi. Tämän tehtyä kohotti hän lasinsa ja kiitti heitä vaivastansa.
Ensimäinen luutnantti vastasi, että kapteenin suurenmoisen anteliaisuuden vertaista ei löydy maailmassa. Hänen melkein ruhtinaalliset lahjoituksensa tekivät heidät kaikki rikkaiksi miehiksi, ja lausuen niinhyvin omansa kuin kumppaniensa kiitollisuuden, lopetti hän puheensa, että, vaikka kapteeni luuli kuolevansa, hän ynnä muutkin toivoivat, ett'ei se luulo toteutuisi, vaan he vielä kau'an aikaa saisivat purjehtia ja totella niin ystävällistä ja iloista päällikköä kuin kapteeni Gaubineau. Ensimäinen luutnantti toivoi ei ainoastaan tätä, mutta myös, että kapteeni saisi itsellensä rakkaan puolison ja monta lasta, joille hän kerran saisi testamentata omaisuutensa, varsinkin kun testamentissa muistetut henkilöt kernaasti antaisivat heille etuoikeuden perintöön, sillä he sydämestänsä toivoivat kapteenille onnea ja elämän suloa.
Gaubineau oli jo kau'emman aikaa puhellut suurista omaisuuksistaan, niin että hän itsekin luuli omistavansa testamentissansa mainitsemat omaisuudet, ja sentähden viittasi hän kädellään, ett'ei tahtonut kuulla siitä enempää.