"Minäkö naisin ja saisin perillisiä, sanotte te? Ei kiitoksia, hyvä herra!" vastasi Gaubineau rumasti nauraen. "Olenhan teille, hyvät herrat, kertonut, että olen jo pari kertaa ollut hyvin lähellä vihkimäpallia, mutta siitä ei mitään tullut. Palvellessani Ranskassa olin myös vähällä joutua naimisiin, mutta sitä naimishommaa en helposti unhota ja se tapaus varmaan ikipäiviksi poisti minulta ajatukset sellaisista seikoista. Me olemme vielä kaukana vihollisesta ja sentähden kerron lyhyesti mitä minulle tapahtui Lyonissa. Luutnantti Flygare!"
"Herra kapteeni!"
"Kuinka nopeasti rekatti kulkee?"
"Seitsemän solmuväliä tunnissa."
"Pankaa prampurje oikealle puolelle lisäksi, sillä tuuli on siksi muuttunut että se parahiksi auttaa meitä. Mitä minä ai'oinkaan kertoa? Niin, se oli noista tasavaltaisista häistä. Purjehdittuani kaksi vuotta la Cybelellä ai'oin mennä Ranskan pääkaupungin iloja nauttimaan. Marsseillissa nousin kolmen hevosen vedettäviin vaunuihin ja laskin 3 eli 4 peninkulmaa tunnissa, Tultuani Lyoniin oli siellä kaunein osa kaupunkia rauniona. Fouche, yksi noista yhteishyvän-valiokunnan verenhimoisista asiamiehistä, toimitteli täällä verityötänsä ja satoja uhreja päivittäin joutui mestauslavan saaliiksi.
"Koko kaupunki oli pelvon ja kauhun vallassa. Ei ainoatakaan arvokkaampaa perhettä löytynyt, jossa ei Fouchen pyövelit olleet käyneet. Raadot viskattiin Saónen jokeen, josta ilma täytyi myrkyllisillä höyryillä. Eräänä päivänä oli suuri joukko miehiä ja naisia mestattava. Uteliaana läksin minäkin asunnostani katsomaan tuota hirveätä näytelmää. Lukemattomia roistojoukkoja oli liikkeessä ja kulkivat joelle päin. Saónen rannalle oli tuo kammottava mestauslava rakennettu. Sen ympärillä oli kansalliskaartin vartijapiiri ja sisäpuolella kuolemaan tuomitut. Siinä nähtiin kaiken ikäistä kansaa, ukosta aina imevään lapseen asti. Minä olin ranskalaisessa meriupseerin puvussa ja seisoin aivan lähellä erästä miestä, jonka kasvoilta loisti tiikerin villimäisyys ja silmistä hyenan kavaluus. Verikylpy oli juuri alkanut. Ensimäisenä astui lavalle nuori, kaunis nainen. Rinnoillansa kantoi hän pientä lasta. Sama piilu katkaisi äidin ja lapsen pään. Minä huudahtin kauhusta. Hevosen selässä istuva mies kiinitti petomaiset silmänsä minuun.
"'Tuo on hirveätä, kauheata', huudahdin. 'Niinhän täällä murhataan kuin teurastushuoneessa; tasavalta, vapaus on muuttanut kauniin Ranskan helvetiksi maan päällä.'
"Ympärilläni olevat olivat kuulleet sanani. Samassa katsoi minuun sadottain säihkyviä silmiä. Huumaavia ja raivokkaita huutoja ja rääkymisiä kuului ympäriltäni. Lähellä olevat puristelivat nyrkkiänsä minun silmieni edessä ja minuun osoittaen huudettiin: 'Ah! l'infame aristocrate, qui veut tuer le peuble! A la lanterne, à la lanterne!' [Ah! ilkeä ylimys, joka tahtoo surmata kansaa! Hirsipuuhun, hirsipuuhun!] Useita käsiä tarttui jo minuun toteuttaaksensa uhkauksensa, kun hevosella istuva mies tärisevällä äänellä käski vaikenemaan.
"'Tässä tuomitsen ainoastaan minä eikä kukaan muu!' huusi hän. 'Viekää ylimysmielinen vartijapiirin sisään. Koska hän on pitänyt naisen puolta, niin täytyy hänen mennä naimisiin jonkun naisen kanssa. Naittakaamme kaikki tuomitut keskenänsä, pankaamme toimeen suuret tasavaltalaiset häät.'
"'Eläkoön Fouche, eläköön tasavalta!' rääkyi ja huusi joukko ympärilläni. Hevosen selässä istuva, hirveä kasvoinen mies oli siis Lyonin pyöveli. Minä heitettiin vartijapiirin sisään ja kaikki väitökseni, ett'en ollut ranskalainen, vaan ruotsalainen, enkä siis heidän lakiensa alainen, eivät tulleet kysymykseenkään. Minulle irvisteltiin vaan ja Fouche huusi minulle: että jokainen, olkoon mitä kansallisuutta hyvänsä, joka sanoilla eli töillä moitti suuren ja jakamattoman tasavallan töitä, oli kuoleman oma.