Majuri säpsähti kummastuksesta. Tämä merkillinen ihminen ei ollut millänsäkään siitä, että kolmas osa hänen valtakunnastansa oli menetetty, vaan kiinnitti huomionsa vähäpätöiseen sapeliin. Ei kaipauksen äännähdystä, ei pienintäkään kysymystä sotajoukon asemasta tulleet hänen huuliltansa. Majuri vastasi:
"Pyydän anteeksi, teidän majesteettinne, mutta tämä sapeli Pyhäjoella pelasti minun henkeni. Mainitussa taistelussa olin juuri aikeissa pakoittaa hevoistani menemään kaatuneen aidan yli, kun näin vihollisen jääkärin juoksevan esiin ja tähtäävän minua aivan lähelläni. Laukaus kuului; minä tunsin kovaa kipua jalassani. Se oli harmillinen silmänräpäys. Mutta verta ei näkynyt ja ihmeekseni huomasinkin, että kuula oli sattunut takkini liepeen alla olevaan messinkiseen sapelin tuppeen. Minä olin pelastettu. Sen jälkeen olen aina kantanut sapelin, joka pelasti henkeni, mukanani. Se lakkaamatta muistuttaa minua nöyrään kiitokseen sitä kohtaan, joka tähän asti kaikissa tilaisuuksissa on suojellut minua."
Kuningas näytti hyvin huvitetulta ja katsoi kuulan jättämää merkkiä.
"Sepä hyvin erinomainen kummitus", lausui hän. "Minä käsken Tibellin antamaan julkisen käskyn, jossa majurin armosta sallitaan ajutantti-univormussaan kantaa tätä sapelia. Hyvästi!"
Sillä tavoin vastaanotti Kustaa Adolf ilmoituksen Suomen menettämisestä. Viikko sen jälkeen alkoi vallankumousliike, joka riisti häneltä sen kruunun, joka maalle ja kansalle oli tuottanut vaan okaita.
* * * * *
Pietarissa vietettiin Suomen valloitusta kaikella mahdollisella komeudella ja loistolla. Talvipalatsissa oli pantu toimeen loistava juhla, jonne kaikki, mitä Wenäjän pääkaupungissa oli ylhäistä, oli kutsuttu ja jossa rikkaus ja mahtavat sukuperät olivat suuremmoisella tavalla edustetut.
Juhlan edellisenä päivänä seisattui vaunut sen kartanon eteen, jossa asui kenraali ja valtiomies van Suchtelen, joka oli ollut onnellisena välittäjänä Wiaporin antaumisessa. Vaunusta nousi hunnulla verhottu, pitkänläntäinen nainen ja astui kartanoon. Kun hän portinvartijalta kysyi, jos kenraali oli tavattavana, sai hän myöntävän vastauksen. Kreivi oli yksin ja palvelija kiiruhti ilmoittamaan naista.
Kun palvelija ilmoitti vieraan nimen, näkyi ivallinen hymy ilmestyvän kreivin suun ympärille.
"Ahaa! se on hän?" mumisi hän. "Sano, että ilolla otan hänet vastaan."