Muutama minuutti sen jälkeen astui tuo verhottu nainen van Suchtelenin työhuoneesen. Kreivi meni kohteliaasti ja hymyillen häntä vastaan.
Nainen otti hunnun silmiltänsä. Se oli kavaltajatar, Brahelinnan neiti, Katarina Jägerhorn.
"Erittäin tervetullut, armollinen neiti", lausui kreivi ja vei hänen kätensä huulillensa. "Minua ilahuttaa nähdä teitä yhtä kauniina ja viehättävänä kuin ennenkin. Onhan siitä jo kokonainen kuukausi, kun viimeksi tapasimme toisemme, ja paljon on senjälkeen tapahtunut."
"Teidän ystävällinen vastaanottonne huvittaa minua erinomaisesti", vastasi neiti. "Teidän usein kertomat kehoituksenne, että kävisin Pietaria katsomassa, olen nyt täyttänyt. Isäni myös toivoi näkevänsä minun. Työ on nyt täydellisesti tehty. Suomi on nyt Wenäjän omaisuus, eikä kuulu enää Ruotsille. Pyrintömme ovat saavuttaneet toivotun menestyksen."
"Meidän aseemme ovat olleet voittoisat ja sotamiestemme urhoollisuutta ei voi kyllin kiittää", vastasi kreivi painavalla äänellä. "Tsaari on hyvin tyytyväinen, sen voin teille vakuuttaa."
Neiti katsoi terävästi puhujaan. Valtiomiehen kolkoista kasvoista ei hän voinut lukea, mitä tämä tarkoitti sanoillansa. Mutta kylmä väre ympäröi silloin neiden sydäntä. Hän ei enää polkenut Suomen maata, hän oli yksinvaltiaan hallitsemassa maassa, jossa hänen täytyi vai'eta.
"Tehdyt palvelukset helposti unhotetaan", vastasi hän. "Minä kumminkin olen työskennellyt rehellisesti ja uskollisesti."
"Jota myöskään ei unhoteta", vastasi van Suchtelen totisena. "Katsokaa, tässä saatte, jos suvaitsette ottaa, kortin, jossa pyydetään teitä huomenna siihen suureen juhlaan, jonka hänen keisarillinen majesteettinsa viettää talvipalatsissa. Tässä on myös yksi herra isällenne. Olette molemmat olleet meille uskollisia ystäviä ettekä saa millään tavoin jäädä pois juhlasta, joka pidetään Suomen voittamisen kunniaksi. Itse esittelen teidät Keisarille, johon silloin saatte persoonallisesti tutustua."
"Kuinka hyvä ja kohtelias te olette", vastasi neiti punastuen ilosta ja hänen kunnianhimonsa oli tyydytetty. "Luulin olevani unhotettu, mutta huomaan, että olenkin erehtynyt. Korkein palkintoni on oleva, kuin saan nähdä ja puhella keisarin kanssa."
"Minun on kerrottava teille eräs uutinen, joka ehkä huvittaa teitä, varsinkin kuin olette niin hyvät ystävät evesti Giboryn kanssa", lausui kreivi.