Nyt astui sisään Jägerhorn tyttärensä kanssa. Hänen epävarma katseensa ja sokerinmakea, mairitteleva hymynsä tekee katsojaan inhottavan vaikutuksen. Petturin kuva on painettu hänen kasvoihinsa ja Kainin merkki näkyy hänen otsallansa. Eikö hän ole auttanut murhaamaan, mitä ihmisellä on pyhintä — synnyinmaatansa. Hänen tyttärensä sitä vastaan kantaa päänsä pystyssä. Hänen mustat silmänsä säkenöitsevät ja rohkeasti katselee hän ympärillensä. Hänen pukunsa on loistava ja kaunistaa hänen ulkomuotoansa. Van Suchtelen, joka on aivan keisarin läheisyydessä, menee heitä vastaan ja esittää heidät keisarille.
"Majuri Jägerhorn ja hänen tyttärensä, Suomesta", lausui valtiomies.
"Näistä henkilöistä jo olen kertonut teidän Majesteetillenne."
Aleksanterin otsalle heti ilmestyi synkkä, uhkaava pilvi. Vihainen katse säihkyi hänen silmistänsä ja ankarasti katsoi hän isään ja tyttäreen.
"Vai niin, te olette siis salaisesti vehkeilleet maatanne ja kuningastanne vastaan", sanoi hän kovasti, niin että lähellä olevat hyvin kuulivat hänen sanansa. "Minulle te ette ole tehneet mitään hyviä töitä ja tietäkää, että minä vihaan kaikkea petosta, tapahtukoon se missä muodossa ja millä nimellä hyvänsä. Hyvästi!"
Hänen antamansa isku oli musertava ja murtavat olivat ne katseetkin, jotka hän loi isään ja tyttäreen. Horjuvin askelin ja puoli horroksissa läksivät he salista ja kiiruhtivat kotiinsa. Musiikin sävelet ja vierasten iloinen hälinä kaikuivat kuin paholaisen pilkkanauru heidän korvissansa. Jägerhorn heittäysi muserrettuna ja voimatonna sohvaan samalla kuin hänen tyttärensä mielettömässä raivossaan riisti päältänsä kalliin pukunsa ja polki sen jalkainsa alle.
"Mikä ääretön pilkka, mikä hirveä häpeä on kohdannut meitä", huusi hän kasvot kuollonkalpeina. "Se olette te, isäni, joka ensin johdatitte ja viekottelitte minun petturiksi maatamme kohtaan, joka myöskin kiroaa ja ylenkatsoo meitä. Minne hyvänsä käännymme, niin meitä ylenkatsotaan ja pidetään synnyinmaan kavaltajina. Elämämme tulee kurjimmaksi maailmassa. Oi, mikä hirveä kohtalo."
Niinkuin hän sanoi, myös tapahtuikin.
Piakkoin sen jälkeen saivatkin ruotsalaiset kavaltajat keisarillisen käskyn lähteä Pietarista. Jägerhorn meni Lontooseen, jossa hän, ranskalaiseksi vakoojaksi epäiltynä, pistettiin Towernin linnaan. Useampien vuosien tuskallisen vankeuden perästä hän vihdoinkin päästettiin vapaaksi ja palasi syntymäseuduillensa, jossa hän, ylenkatsottuna kaikilta, kuoli Porvoossa 6 päivänä Maaliskuuta 1825.
Yhtä paljon vihattuna kaikilta eli hänen tyttärensäkin, tuo ylpeä, kunnianhimoinen "Brahelinnan neiti." Ei koskaan näyttäytynyt hän ulompana, vaan eli yksin ja hyljättynä sillä maatilalla, jossa hän oli syntynyt. Joskus voi kulkija, käydessänsä kartanon pihalla, ikkunassa huomata mustan vartalon, jolla on lumivalkoinen tukka, silmät syvään painuneet ja aavenmoiset kasvot, tirrottaen katselevan tyhjään avaruuteen. Mitä hän lienee ajatellut? kentiesi Jumalan tuomiota ja sitä oikeuden mukaista palkintoa, joka oli häntä kohdannut.
Mutta se synnyinmaa, jonka hän ja hänen kaltaisensa olivat pettäneet ja unhottaneet, oli vielä niin jalomielinen, että avasi sylinsä ja lahjoitti hänelle — haudan, jossa hän vihdoinkin sai levätä.