Huomispäivä valkeni ja syksyinen aurinko kohosi selkeälle taivaalle. Kaupungin asukkaat virtasivat joukoissa torille katsomaan tarkastusta ja lausumaan joukolle viimeiset jäähyväisensä. Tiedettiin tämän eron olevan pitkällisen. Tuo tunnettu univormu ei ollut enää ilahuttava heidän silmiänsä. Kasakkia ja venäläisiä odotettiin jokapäivä ja heidän kanssansa koettelemuksia ja sortoa.
Tukien Tiaisen käteen ja Hanna oikealla puolellansa, on vanha Koiskinenkin asettunut joukon sekaan. Nyt kuuluu etäältä tunnetut Porin marssin sävelet. Rykmentti on tulossa. Sotamiehet ovat veteraaneja useista kunniakkaista taisteluista. Ylpeänä liehuu rykmentin ruudin savusta mustunut lippu. Joukon etunenässä ratsastaa von Döbeln tuo kunniakas side otsallansa ja kiiltävä miekka kädessä. Juuttaan sankaria tervehditään paljain päin ja hurraahuutojen kaikuessa. Hän tervehtää ystävällisesti takaisin. Seis! komennetaan ja joukko järjestyy kahteen riviin.
Von Döbeln on asettunut rintaman etupuolelle. Kuolon hiljaisuus vallitsee. Vanha Koiskinen ja hänen seurueensa on asettunut lähelle evestiä. Rykmentti tekee kunnioitusta kiväärillänsä.
Döbeln lausuu:
"Sotamiehet, aseveljet! Olemme valmisna muutamien tuntien kuluttua lähtemään täältä, yhtyäksemme armejaan. Sitä ennen olen halannut nähdä teidät kokoontuneina, isänmaan ynnä omassa nimessäni kiittääkseni teitä niistä säästämättömistä vaivoista ja siitä urhoollisuudesta, jota kaikissa tilaisuuksissa olette osoittaneet. Sotamiehet! kiitän ja ihmettelen teitä ja kehoitan teidän olemaan kestävät viimeiseen asti."
"Eläköön urhoollinen Porin rykmentti!" huusivat katsojat.
Döbeln jatkoi.
"Mutta yksi tehtävä on minulle annettu, jonka täytän ylpeydellä ja ilolla. Aseveljiemme joukkoon luemme myös urhoollisen luutnantti Ranckin, jota me kunnioitamme ja rakastamme. Ennenkuin hän astui meidän riveihimme, oli hän palvellut Ranskalaisessa sotajoukossa ja siellä paljaasta sotamiehestä kohonnut evestin arvoon ja rykmentin päälliköksi ynnä kunnialegionan komentajaksi, jotka kaikki todistavat urhoollisuutta, miehuutta ja kuntoa. Kun sota alkoi pohjoisessa, kiiruhti hän synnyinmaansa suojelemiseksi vapaaehtoisena tarjoamaan palvelustansa. Hänen urotyönsä tunnemme kaikki ja ylpeydellä luemme hänen aseveljeksemme urhoollisten porilaisten rivissä.
"Mutta se nimi, jolla hän on tunnettu ja kunnioitettu joukossamme, ei ole hänen oikea nimensä. Kuningas on käskenyt hänen ottamaan todellisen, hänelle kuuluvan nimensä, samalla kuin se tuomio, joka kau'an aikaa sitten hänelle langetettiin, on peruutettu. Mitä hän nuorukaisena rikkoi, sen hän miehenä runsaimmasti ja kunniakkaimmasti on sovittanut. Luutnantti Ranckia ei ole enää meidän rykmentissämme, mutta sen sijaan luutnantti Kaarlo Aukusti Koiskinen, jota minä omassa, rykmenttini ja koko Suomen sotajoukon nimessä lausun tervetulleeksi todellisena ja jalona sotilaana. Eläköön luutnantti Koiskinen!"
Loppumaton riemu valtasi läsnäolijat ja sotamiesten hurraahuudot sekaantuivat katsojien ääniin. Vanha Koiskinen syöksyi esiin unhottaen haavansa, ja heittäysi poikansa syliin.