"Upseerit ovat kestikievari-huoneessa ja odottavat aamiaistansa ja miehistö on, kuten näette, tässä viereisellä pihalla juoden ja reuhaten", sanoi mies. "Meidän on täytynyt hankkia heille suuri joukko lintuja ja tappaa härkä, sillä kestikievarin varat pian loppuivat Tuommoinen rasitus tuntuu vaikealta, mutta hätä ei lakia tunne."
"Se on oikein teille, kun teillä ei ole siksi miehuutta, että ajaisitte roistot täältä pois", sanoi ratsastaja äreästi ja hyppäsi hevosensa selästä. "Joka antaa varkaan tulla huoneesensa, tulkoon kernaasti varastetuksi."
"Ei meillä ole aseita", vastasi mies.
"Eikö teillä ole heinähankoja, nuijia ja kirveitä?" kysyi muukalainen melkein vihaisena.
"Onhan meillä niitä, mutta…"
"Pidä minun hevostani", sanoi ratsastaja ja keskeytti puheen talonpojan kanssa. "Olen heti takaisin."
Hän meni pihalla seisovien talonpoikien joukkoon ja puheli heidän kanssansa. Hän mahtoi puhua heille jotakin tärkeätä, sillä he kuuntelivat tarkasti ja heidän synkät muotonsa kirkastuivat.
"Niin sen pitää käydä", sanoi hän lopuksi. "Teettekö niin eli ei?"
"Kun te vaan tahdotte lähettää molemmat upseerit, niin kyllä me kasakoista huolen pidämme", vastasi yksi talonpojista. "Me varmaan lyömme jok'ainoan heistä kuoliaaksi."
"Sitte se on päätetty välillämme", lausui ratsastaja iloisella äänellä. "Olemme ensimäiset, jotka tappelemme vihollisen kanssa ja annamme heille matkapassin. Kunnia siitä tulee Kuivasen kylän asukkaille ja siitä puhutaan koko maassa. Toimikaa vaan viisaasti ja joutusasti ja voitto on meidän."