Pöydän ääressä istuva matkustavainen, jonka rehottavan punanen naama oli hyväluontoisen ja iloisen näköinen, nauroi uudelleen ja samalla, ikäänkuin sattumasta, näkyi pitkä miekka hänen lyhyvien ja vääräin sääriensä välistä.
"Minä nauran yhtähyvin teille kuin itsellenikin", sanoi hän vähän sorahtavalla äänellä. "Ajattelen näet, että kun molemmat olemme nälkäiset ja hyvä aamiainen noille herroille tarjotaan, niin me hyvin yksinkertaisesti annamme heidän ylhäisyyksillensä matkapassin ijäisyyteen ja otamme aamiaisen itsellemme. Eli mitä sanotte siitä?"
"Olen päättänyt yksin syödä sen paistetun kanan ja juoda ne pappilasta tuodut viiniputellit", sanoi ratsastaja ystävällisellä äänellä. "Kana on liika pieni jaettavaksi ja sentähden ai'on sen pitää yksinäni."
"Se ei ole oikeudenmukaista", sanoi paksu mies, "eikä myöskään kansalaisen kohtelemista. Heidän Ylhäisyyksiänsä on kaksi ja me otamme yhden heistä kumpikin".
"Minä tarvitsen suosituskirjeen kenraali Klerckerille päästäkseni vapaaehtoisena Porilaisten rykmenttiin, joka on urhoollisin koko Suomen sotaväessä", vastasi ratsastaja, "ja kaksi venäläistä vangittua eli tapettua upseeria on hyvä suosituskirje. Paitse sitä tahdon teille sanoa, että nimeni on Kustaa Ranck, Kutajan kartanosta Pohjois-Karjalassa, ja että tarvittaessa voin käyttää sekä pistoolia että miekkaa."
"Minun nimeni on Roth, vältvääpeli Ruoveden komppaniassa Porin rykmenttiä", sanoi paksu mies, "ja voin kehua samasta taidosta kuin tekin. Mutta kun te välttämättömästi tarvitsette suosituslausetta ja siinä, teillä mahdollisesti on oikein, niin käyttäkää hyväksenne. Olisin tarvinnut vaan vähän olla liikkeessä ja sentähden toivoin saavani olla mukana leikissä."
"Sitä voin kyllä teille tarjota, ell'ette pidä vähäarvoisena kasakkain tappamista", vastasi Ranck ja selitti muutamilla sanoilla sopimuksensa talonpoikien kanssa. "Nyt luultavasti jo talonpoikamme ovat aseilla varustetut ja kun saavat teidät johtajaksensa, niin on voitto varma."
"Tarjouksenne otan mielelläni ja kiitän ilmoituksestanne", sanoi vääpeli noustessansa ja kiinnitti miekkavyötä paremmin ympärillensä. "Nyt kannetaan juuri paistia heidän ylhäisyyksillensä, niin että teidän on pidettävä silmällä, milloin aamiainen on valmis. Jos olisitte niin jalomielinen, että jättäisitte minullekin lasin viiniä ja kanan säären, niin olisin teille erittäin kiitollinen."
Hän kumarsi ja jätti huoneen. Kohta kuulikin Ranck isännän sanovan vieraillensa, että pöytä oli katettu.
Ranck veti miekkansa ja pani sen kainaloonsa, otti jännitetyn pistoolin kumpaseenkin käteensä ja meni sen huoneen ovelle, jossa viholliset olivat. Yht'äkkiä avasi hän oven selki selälleen. Molemmat upseerit olivat juuri aikeissa kiinnittää ruokaliinoja leukansa alle ja käydä pöytään istumaan, kun Ranck, kantapäästä kiireesen asti aseilla varustettuna, näkyi ovella ja pauhaavalla äänellä huusi: