"Aivan täsmällensä, herra kreivi," vastasi neiti. "Amiraali Cronstedt on valmis uudelleen vastaanottamaan teidän. Kun puhuin hänelle ai'otusta linnoituksen pommituksesta, tuli hän hyvin levottomaksi. Hän on hyvin levotoin perheensä tähden, ja ne naiset, jotka hän on ottanut sinne suojelukseen, ahdistavat lakkaamatta häntä kyyneleillään ja rukouksillaan, ett'ei heitä jätettäisi kaikille piirityksen hirmuille."
"Ette suinkaan unhottaneet puhua, että koko Helsingin ympäristö on miehitetty meidän joukoilla ja että heti estämme ruokavarojen tuonnin linnoitukseen kuin myös että keisari on päättänyt uhrata 20,000 miestä Wiaporin vallien edessä?"
"Ei mitään ole unhotettu. Vanha amiraali pelkää noita rakkaita saaristolaivojaan, jotka ovat satamaan jäätyneet eikä liene olla haitaksi, jos käännätte kuulanne niitä kohden. Setäni, evesti Jägerhorn, on samaa mieltä. Gripenbergille olen jättänyt majurin valtakirjan Wenäjän palveluksessa. Sen näkyi vaikuttavan hyvää, sillä hän ilmoitti nyt kaikki olevan järjestyksessä ja olevansa valmis jättämään linnoituksen."
Askeleita kuului ja keskustelu taukosi. Van Suchtelen ja neiti menivät taas vierasten joukkoon.
Ranck jätti myös piilopaikkansa. Hän oli kuullut kaikki ja hänen ruumiinsa värisi harmista ja mielenliikutuksesta.
"Ja tämän kurjan naisen rakkautta voittaaksensa unhotti Kaarlo Augusti Koiskinen kunnian vaatimukset", mumisi hän. "Oi, minun poloinen isänmaani, millä tavoin voidaan sinä pelastaa. Viekkaus ja kavaluus ympäröivät joka haaralta sinua. Minun täytyy lähteä täältä varoittamaan ystäviäni. Ensin Svartööhön ja sitte Wiaporiin. Kaikkivaltias Jumala osoittakoon minulle jonkun tien, jonkun keinon, jonka kautta petollisuus joutuu häpeään. Itse en näe mitään johdattavaa valoa kaikessa tässä pimeydessä."
KAHDEKSAS LUKU.
Kuninkaan korkeasti uskottu mies.
Menemme nyt käymään Wiaporin linnoituksen muurien sisälle.
Wiaporin linnoituksessa siihen asetettuine merisotaväkineen oli ylipäällikkönä, kuten usein jo olemme maininneet, vara amiraali Olli Cronstedt, joka oli tunnettu sekä hyväksi merimieheksi että myös urhoollisuudesta ja miehuullisuudesta, jota hän oli osoittanut useissa tilaisuuksissa vuosien 1788-1790 ruotsalais-venäläisessä sodassa, sillä häntä oli Kustaa III:n kiittäminen viimeisestä kunniakkaasta voitostansa Ruotsinsalmella, jonka kautta rauha Wäärälässä saatiin aikaan. Kun ensimäiset ilmoitukset Venäläisten Suomeen aikomasta hyökkäyksestä saapuivat hänen ylhäisyytensä Stedingkiltä — ruotsalainen lähettiläs Pietarissa —, niin ei linnoitus ulkovarustuksien puolesta, varsinkin talviseen aikaan, ollut kunnossa kestävämpään puolustukseen, sillä siihen voitiin päästä joka haaralta, jos vaan vihollinen riittävällä armeijalla ja kylliksi suurella tykistöllä voi tehdä voimakkaan hyökkäyksen ja ryntäyksen sitä vastaan; mutta sen vahva varustus Vargööllä, joka kohoaa yli kaikkein ulkovarustusten, nimittäin linnaväkeä 4,700 miestä, 734 kanuunaa valleilla, paljon heittokoneita, ruutivarasto 2,238 sentneriä [100 naulaa], vastaava 80 laukausta kanuunaa kohti, ja ruokatarpeita toukokuun loppuun, antoi kumminkin riittäviä keinoja pitempään taistelemiseen, vaikka vahvakin vihollinen olisi sitä koettanut anastaa.