"Hallituksen muutos on tapahtunut Tukholmassa, kuningas on eroitettu ja vangittu, ja kuningatar on vastaanottanut hallituksen. Kolmekymmentä tuhatta ranskalaista on noussut maalle Skånessa. Kaikki Ruotsin kansan ajattelevat ja oppineet kansalaiset ovat heidän puolellansa ja uskovat heidän keisarillisen herransa voittamattomuuden, jota kuningas hulluudessaan halveksi", lausui van Suchtelen mitä rehellisemmän näköisenä ja katsoi säälivästi amiraaliin, joka seisoi ällistyneenä ja hämmästyneenä.
"Jos se on totta, mitä sanotte, niin on valtakunta hukassa", huudahti tuo herkkä-uskoinen mies. "En ole koskaan hyväksynyt Kustaa Adolfin valtiollisia toimia, sillä olen jo edeltäkäsin nähnyt, mikä niistä on lopuksi tuleva."
"Siinä teillä on aivan oikein ja tässä on kirjeitä ja sanomalehtiä Tukholmasta, jotka vahvistavat minun ilmoitukseni", vastasi van Suchtelen ja otti esiin tukun sanomalehtiä ja kirjeitä, joista edelliset olivat painetut Loviisassa ja jälkimäiset neiti Jägerhornin kokeneen käden kirjoittamat.
Amiraali silmäili kirjeihin ja sanomalehtiin.
"Mitä te lausuitte, on totta", sanoi hän. "Ruotsi on hukassa."
"Ja myös Suomi", lausui van Suchtelen. "Suuren ja murhaavan tappelun jälkeen on Klingsporin joukko antaunut vangiksi. Sandelsin joukot ovat hajoitetut ja sota on kaikkiaalla jo loppunut. Te ainoastaan, teidän ylhäisyytenne, tahdotte vuodattaa verta tarpeettomasti. Kourallisella vanhoja sotamiehiä, reserviläisiä ja uudissotamiehiä, joita komentaa vanhat, maanviljelijöiksi muuttuneet upseerit, tahdotte te puolustaa linnoitusta, jota piirittää sotaan tottunut armeija veteraaneja. Näyttää kuin tahtoisitte taistella itse sallimusta vastaan ja tehdä mahdottoman mahdolliseksi."
"Mutta minun kunniani, minun arvoni", huudahti Cronstedt tuskissansa väännellen käsiänsä. "Jälkimaailman tuomio, kansalaisteni kiroukset, jos minä jätän Wiaporin, vaikuttavat minuun niin, ett'en voi kuulla sanojanne, vaikka ne sisältäisivät kuinkakin paljon totuutta."
"Teidän ylhäisyytenne arvo on siksi tunnettu koko Europassa, ett'ei kukaan voi epäilläkkään teitä raukkamaisuudesta, ei edes heikkoudestakaan", lausui viekottelija hyvin teeskennellyllä kunnioituksella. "Keisarin nimessä tarjoon teille 200,000 ruplaa rahaa ja kenraalikuvernöörin paikan Arkangelissa. Rouvanne saa tiamantteja 40,000 ruplan arvosta ja te itse Andrean ritarikunnan merkin hohtokivissä."
Amiraalin kasvot tulivat tulipunaisiksi.
"Älkää puhuko sanaakaan minulle kunniani myömisestä", huudahti hän arvokkaasti, "sillä silloin on kaikki keskustelut välillämme loppuneet. Miten hyvänsä tulen menettelemäänkin, niin ei ole omatuntoni soimaava, että olisin Juuttaan tavoin myönnyt kunniani. Harmaan pääni tahdon kantaa pystyssä enkä häpeän tähden luoda silmiäni maahan."