"Pohjoista, sillä minun luullakseni on se edullisempi ja varmempi", vastasi Ranck. "Jäätyneen meren yli matkustaessa on niin sanomattoman paljon luonnon esteitä, ett'ei sitä voi kyllin kuvailla. Siellä täytyy kulkea 20 jalkaa korkeiden jäävallein ylitse. Koko jään pinta on jäätynyt laineiksi, jotka tekevät matkustuksen vaikeaksi, ja lisäksi täytyy varustaa itsensä miehillä, rekilöillä, ruokavaroilla ja nuorilla, joita pohjoisella tiellä ei tarvitse. Jälkimäinen tosin on paljon pitempi, vaan siellä aina voi toivoa kansalaistemme apua, ja kun kerran ehtii sotajoukkomme seuduille, niin saa olla varma suojeluksesta. Vaikein osa matkasta on vihollisen vallassa olevien seutujen läpi, sillä se on varmaa, että venäläiset koettavat matkalla tehdä kaikenmoisia esteitä ainakin hidastuttaaksensa ellei kokonaan estääksensä sanansaattajan kulkua."
"Päinvastoin tulee heidän, sopimuksemme mukaan kaikin tavoin edistää sanansaattajan matkaa", vastasi amiraali, "ja varustaa heidät passilla ja suojelusvahdilla."
Ranck hymyili.
"Kyllä tunnen vähän moskovalaisten sanansa pitäväisyyttä", vastasi hän. "En millään ehdolla ota suojelusvahtia. Se olisi minulle vaan esteeksi ja rasitukseksi. Tahdon kokonaan luottautua omaan viisauteeni ja neuvokkaisuuteeni. Palvelijani Ojan Paavo on ainoa, jonka ai'on ottaa mukaani, ja heti kuin te, herra amiraali, suvaitsette jättää minulle vietäväni paperit, olen valmis lähtemään matkalle."
"Ajutanttini menee heti kreivi Kamenskilta hakemaan teille passin", vastasi amiraali. "Luotan kokonaan teidän viisauteenne ja haluunne palvella minua. Tarvittavat matkarahat saatte ja älkää säästäkö niitä. Tulkaa parin tunnin kuluttua niin silloin on kaikki valmisna."
Ranck läksi amiraalin luota ja etsi Durietzin, jolle hän kertoi seurauksen käynnistänsä ylipäällikön luona.
"Vanha hupsu, luulee vihollisen laskevan luotaan saaliin, joka kerran on joutunut hänen kynsiinsä", lausui kapteeni. "Vaikka satoja apulähetyksiä saapuisi tänne, täytyy Wiaporin kumminkin jäädä venäläisten omaisuudeksi. Kuitenkin ihmettelen teidän uhraavaisuuttanne ja toivon teille kaikkea mahdollista onnea ja menestystä matkallanne. Se on aivan varmaa, että joudutte useihin seikkailuihin ja saatte kuten sanotaan: revityn nahan. Jumala olkoon kanssanne ja toivokaamme vielä tapaavamme toisiamme onnellisempana aikana."
Kun Ranck tuli Helsinkiin, ilmoitti hän uskolliselle Paavollensa matkasta, jonka he tulivat yhdessä tekemään, ja käski hänen ostamaan re'en ja varustamaan mitä muuta matkalle tarvittiin. Pistoolit ja muut aseet puhdistettiin ja pantiin kuntoon. Hyvin varustettu ruokasäkki hankittiin ja kun Ranck puolenpäivän aikana meni amiraalin luo, oli kaikki valmisna lähtöä varten. Ranckin kulkiessa kaupungin läpi ja kääntyessä eräässä kadun nurkassa, seisoi hänen suureksi kummastukseksensa neiti Jägerhorn hänen edessänsä. Molemmat seisattuivat ja katsoivat ällistyneenä toisiinsa.
"Olette kaiketi saaneet kirjeeni?" kysyi neiti katkeralla ja ivallisella äänellä.
"Olen, neiti", vastasi Ranck, "ja minä kummastelen sen hävytöntä sisältöä."