Luotsi heitti pitkän tiedustelevan silmäyksen kapteeniin. Häntä lienee miellyttänyt se minkä näki, sillä hän hymyili mielihyvillään ja vastasi:
"Silloin, katteini, käännetään suunta Ahvenan saaristoon, ei maataksemme yötä Sottungassa, kuten Suomeen menevät matkailija-laivat tekevät, vaan pyrkiäksemme yhä Hankoniemelle, ollaksemme auringon noustessa Helsingissä."
Nyt tuli katteinin vuoro tutkistellen katsella luotsia. Sen hän tekikin ja sanoi sitte:
"Te olette uskalias mies, luotsi, ja hyvin varma teidän pitää olla asiastanne kun rohkenette ehdottaa laivan johtamista yöaikana näitten lukemattomien saarien, luotojen ja karien välitse. Te lausuitte suuret sanat; saadaanpa nähdä, miten ne täytätte. Minä hyväksyn ehdotuksenne, joka kuitenkin riippuu säästä ja tuulesta."
"Minä luotan Jumalaan ja tarkkaan silmääni sekä siihen, että varmasti tunnen nämä vedet", vastasi, luotsi. "Muistakaa se, että olette sellaisen laivan päällikkö, jonka tarkoitus on pettää satamansulkijat sotalaivat ja onnistuaksensa täytyy sellaisen olla uskalias. Jos sotalaivat ennättävät oppia tuntemaan vedet ja väylät, kyllä sitte jo tulee vaikeaksi heitä pettää."
Katteinin keskustellessa luotsin kanssa oli lumipyry kiihtynyt ja ilma käynyt sakeammaksi. Etumastossa istui Yrjö Evert, komennettuna sinne tarkkaa vaaria pitämään. Siellä istui hän lumiäijän muotoisena, mutta mielensä oli reipas ja iloinen. Olihan toivonsa toteentunut ja hän päässyt merille, minne mielensä niin kauan oli hehkunut. Ilo lämmitti hänen sydäntänsä ja sai hänet unohtamaan sekä pyryn että pohjoistuulen.
"Onhan tämä oikein lystiä", jupisi hän itseksensä, "ja vielä lystimpi on, että vaikka kiikun täällä korkealla ilmassa, ensinkään en tunne merikipua. Mutta oikein susimainen nälkä minun on, ja olisipa jo mielestäni aika, että Edvard Ryd tulee päästämään minut, jotta saisin maistaa merimiehen muonaakin."
Edvard Ryd oli kuten Yrjökin nuorimpia miehiä laivalla. Mutta hän oli jonkun vuoden vanhempi kuin Yrjö ja kun hän jo oli tehnyt kaksi pitkää matkaa, toisen Amerikaan, toisen Välimerelle, oli hänen todistekirjassansa sanat: "hyvin kokenut", jommoista mainetta Yrjö ei voinut odottaa ennen kuin monta vastusta nähtyänsä. Ryd oli luotettava ja rivakka merimies ja oli Salamalla ottanut Yrjön erityiseen suojelukseensa.
Aamulla oli Ryd sanonut Yrjölle:
"Sinä ja minä saamme vuorotellen olla vartijoina mastossa. Ylös etumaston märsiin eläkä siellä huoli silmiäsi ummistella. Jos laiva tulee näkyviisi, huuda siitä ulos kannelle. Kun sinun tulee nälkä, hotki mahaasi meri-ilmaa; muuten tulen minä sinut päästämään, kun sopiva aika tulee. Iske kyntesi kiivetessä hyvin kiinni eläkä näytä arkurilta."