"Toimita tälle kunnon miehelle, luotsillemme hyvä ateria, paras, minkä laivalla voi aikaansaada ja aseta hänen eteensä pullollinen parasta vanhaa sherryviiniäni", käski katteini.
Sen jälkeen sanoi hän ensimäiselle varapäällikölle:
"Laske ulos vene ja käske siihen nyt heti miehiä, sillä minä lähden kiireesti maalle hakemaan toimimiestämme, herra Ivan Budukovia. Yrjö Evert tulkoon mukaan; hän saa kantaa laatikon, jossa laivan paperit ovat."
"Toimitan; herra katteini!"
Heti kun Salama oli ennättänyt laskea ankkurinsa, tuli suuri joukko veneitä kaupungista tervehtimään sitä. Helsingin kaunis satamaranta oli katselijoita ihan täynnä. Kaupungin siihen aikaan 20 tuhannesta asukkaasta oli vähintäin kolmas osa, milt'ei puoli liikkeellä satamassa, kadulla tai torilla saadaksensa kuulla tai keskustella sitä suurta uutista, uhkapurjehtijan saapumista. Heti paikalla halventui kahvin, sokerin, teen ja muitten tavarain hinta kauppapuotiloissa, sillä arveltiinpa, ett'eivät sen höyrylaivan lastikomerot suinkaan tyhjiä olleet. Vielä enemmän iloisia oltiin siitä, että englantilainen, tuo niin katkerasti vihattu satamansulkija oli petetty. Ensi innostuksessa aiottiin kaupungissa illalla panna toimeen ilotulitus ja ylioppilaat saivat esteettömästi lauleskella vaikka mitä ruotsinmielisiä lauluja ravintoloissa.
Kun Salaman katteini Yrjön seurassa tuli rantaan ja astui maalle, tervehti kokoontunut väkijoukko heitä raikkailla hurraahuudoilla ja nähtävillä suosionosotuksilla. Katteini kysyi kauppias Ivan Budukoffin asuntoa. Kun hän oli saanut lausutuksi tämän nimen, tunkeusi joukosta pieni mies, jolla oli leveät samettihousut, sopulin nahkainen turkkilakki ja harmaa turkiksilla reunustettu verkatakki. Kaikenlaisilla ilonosotuksilla ryntäsi tämä katteinin luokse, syleili häntä ja painoi harjaksiset huulensa ensin hänen kasvoillensa ja sitte Yrjön, selittäen, että hän, eikä kukaan muu, oli herra Budukoff, Wulff-ystävän ja hänen laivansa toimimies.
Katteini ei heti vastannut, syystä, että hän samoin kuin Yrjökin tunsi Ivanin harjasten vielä kirvelevän kasvoissaan ja väkevän venäläisestä lähtevän kynsilaukan löyhkän melkein huumaavan heitä. Katteini ihmetteli mistä syystä reitaajansa oli toimimieheksensä valinnut juuri tämän pienen nenättömän venäläisen, mutta Budukoff ei antanut hänelle aikaa pitkiin arvelemisiin. Hän näet pisti kätensä katteinin kainaloon ja veti hänet mukaansa kaupunkia kohden, koko ajan rähisten milloin ruotsiksi milloin venäjäksi kaikenlaista sekasotkua. Kaiken sen pakinan päätarkoituksena oli, että katteini sai lukea ja pitää omanansa kaikki mikä muuten oli hänen, venäläisen oma. Yrjö kävi katteininsa perässä ja päätti tarkoin välttää Budukoff-herran suudelmia, joista oli sama seuraus kuin orjantappurain pistelmästä.
"Nyt olemme perillä, olkaa siis armolliset ja astukaa matalan kattoni alle", sanoi Ivan-herra vinkuvalla nenä-äänellä, pysähtyen isonlaisen talon portille, kun satamasta oli käyty pari kolme katua. "Minä pyydän, astukaa sisälle", pitkitti Ivan-herra. "Feodora, Olga, Katinka, vaimo ja tytöt kuulkaa! Ei nyt enään ole aikaa meidän suojeluspyhimykselle Pyh. Andreaalle, jonka päivä tänään on, sillä tullut on meidän armas uhkapurjehtija, jota olemme odottaneet."
Tämä tieto vaikutti lumouksen tavalla talon asukkaihin, sillä portti avattiin ja toimimiehellä oli ilo saattaa, tahi oikeammin lykätä katteini ja hänen nuori seuraajansa avaraan etehiseen, jossa katteinia oli vastaanottamassa kolme naista, rouva Feodora Budukoff ja hänen molemmat tyttärensä Olga ja Katinka.
"Vaimo, tiedätkö kenenkä näet ja mitä teet?" tiuskasi toimimies äreästi ja vihellytti nenäreiästänsä. "Oletko sinä ja tytöt paastoten ja pyhää Andreasta rukoillen unohtanut kaikki ihmistavat? Feodora, käpyseni, nämä molemmat herrat ovat meidän rohkeat uhkapurjehtijat!"