"Sellaisen vangin kuin sinä, veikkoseni, soisin saavani pitää ainaiseksi", sanoi vanha Augustoff ja katseli kiiltävin silmin pöydälle levitettyjä herkkuja. "Mutta sanoppa minkätähden olet täällä ja minkätähden on isämme kenraali sinulle niin ankara ja samalla niin erinomainen kohtelias, että omista varoissansa lähettää sinulle herkkuja? Tämä paisti, kuinka oivallista ja mehuista; se on viinissä keitettyä peltopyytä."
"Sitä sietää kastella viinillä", sanoi katteini iloisesti. "Teidän maljanne, komentaja; jos kauan olisin vankina ollut, olisin suonut olevan teidän tapaisen vartijan alaisena. Te hoidatte toimenne oivasti. Minkä vuoksi minä jouduin tänne? Siitä syystä, että vaadin saatavaani kenraalilta. Rahan sijaan annettiin minulle vankeutta. Siinä koko asia."
Petrovits Augustoff tyhjensi lasinsa, pyyhkäsi käsin muutaman viinipisaran huuliparrastansa, piristi silmiänsä ja katseli salaperäisesti katteinia.
"Moni poloinen saa Venäjällä vankeutta pienemmästä syystä kuin sinä. Totta puhuakseni on isällämme keisarilla kova rahan puute. Sota maksaa summattomasti ja hallituksen on täytynyt tehdä suuresti velkaa. Venäjän rikkaat lahjottavat suuria summia, mutta mitä se tuntuu? Meidän raha-asiat ovat huonot; paperi käy rahasta. Ranskalla ja Englannilla on meihin verrattuina äärettömät varat. Odottaa saat, poikaseni, mutta lopulla voinet toki saada saatavasi."
"Onhan se mahdollista, mutta ainakin väärin", vastasi katteini. "Mutta te unohdatte juomisen. Tämä viina on oivallista, maistakaa sitä."
Petrovits Augustoff ei tarvinnut kahta käskyä; hän täytti juomalasin viinalla ja joi sen pohjaan.
"Tiedä se, että minun virkani on aivan yhtä ikävä kuin tärkeä", sanoi hän; "iloista hetkeä näen harvoin. Istun kuin neuloilla, sillä ehtimiseen pelkään jotakin tapahtuvan; pyhän Andreaan nimeen; sitä saan yhä pelätä."
"Mitähän sitte pelkäät setä?"
"Sitäkö kysyt, poikaseni", huudahti vanhus ihmetellen. "Onhan täällä viidettäkymmentä vankia minun vartioitavana ja silmällä pidettävänä, ja kun tämä linna ei ole mikään paraatiisi, pyrkivät ne ehtimiseen karkuun. Siitä ne yhä uneksivat, tuumiskelevat lakkaamatta ja kaikin tavoin, miten pääsisivät karkaamaan. Ne ovat vilpilliset kuin saatana ja kavalat kuin ketut, mutta vanhaa Petrovits Augustoffia ei Jumalan kiitos vielä ole petetty."
"Eihän se olisikaan helppo tehtävä, ha, ha, ha", nauroi katteini, "mutta onhan teillä apulaisena vartijoita ja sotamiehiä."