Dragonin veneet olivat jo itse satamassa. Saattoi jo nähdä Salaman ja ihmeeksensä huomasi katteini venäläisten siirtäneen laivan pois laiturin äärestä, luultavasti sen vuoksi ett'eivät heidän omat sotamiehensä pääsisi kapakkoihin juomaan ja sitten juopuneina aikaan saamaan hämminkiä. Milenius ilmoitti Froubrigdelle tuon havaintonsa, joka oli aivan tärkeä, sillä nyt kun laiva ei ollut laituriin kiinnite pääsi sen kimppuun, kaikilta puolelta eikä tarvinnut pelätä estettä kaupungista eikä linnasta. Päätettiin tehdä hyökkäys kaikilla veneillä yhtä haavaa.
Salamasta oli jo huomattu veneet ja yksi venäläisistä sotamiehistä huusi niille, saamatta kuitenkaan vastausta. Pimeässä luultiin ne kalastajain veneiksi. Huudettiin vielä toistamiseen. Milenius tunsi sen ensimäisen varapäällikkönsä Willnerin ääneksi.
Katteini vastasi, että laivaa nyt tultiin valloittamaan, että Willnerin ja miesten pitäisi aseiksensa hankkia kirveitä, kalikoita ja mitä muuta käsiinsä saisivat ja että hekin auttaisivat tulijoita. Tuo kaikki oli silmänräpäyksessä tehty. Tällainen ryntäys oli tehtävä pikaisesti ja pontevasti. Vallan hiljaa kiipesivät englantilaiset laivalle ja pääsivät vastustelematta sen kannelle. Milenius huusi väellensä, että englantilaiset olivat heidän liittolaisiaan, joille tulisi olla apuna. Willner ja katteini vaihtoivat muutaman sanan. Katteini sai kuulla että venäläisiä oli kolmattakymmentä miestä, joista useammat kannen alla ja niillä päällikkönä yksi upseeri ja pari aliupseeria. Kannella olevat vartijat joko surmattiin taikka pyysivät he armoa. Kannen alla olijat melskeestä säikähtyneinä, pakenivat salonkiin ja antautuivat siellä voittajain armoihin, kun olivat saaneet Froubrigdeltä vakuutuksen, että heidän henkensä säästetään. Sillä aikaa kuin englantilaiset toimittivat tämän, oli Milenius antanut väkensä irroittaa laivan ja levittää purjeet. Ankkuri nostettiin ja hinaten englantilaisten veneet mukanansa, Salama lähti täysin purjein satamasta vanhan Pekka Nordin taatulla johdolla. Linnasta ei kuulunut ainoatakaan laukausta; siellä oli ihan pimeää ja hiljaista. Kello 3 aamulla pääsi Salama veneineen Dragonin ankkuripaikalle, jossa niitä tervehdettiin raikkailla hurraahuudoilla korvetista. Katteini Seymour vastaanotti Mileniuksen suurimmalla kohteliaisuudella. Arvokas lasti, josta miehille oli tuleva hyvät palkkiorahat, lisäsi sekin yleistä mielihyvää laivalla.
Ensimäiseksi tiedusteli Milenius, miten oli käynyt Yrjö Evertin ja hänen vangiksi otettujen kumppaniensa. Froubrigde sanoi, että he olivat lähetetyt Napierin päällikkölaivalle "Duke of Wellington." Silloin kun Miranda ja Dragon ajoivat takaa Salamaa, olivat he kieltäyneet palvelemasta kanuunien luona ja niinikään hurranneet ja osottaneet sopimatonta iloa, kun Miranda törmähti torpeedoon ja Salama onnellisesti, pääsi pakoon. Froubrigde vakuutti, ettei heille tapahdu mitään pahaa, mutta kuitenkin pidettiin sopivana lähettää heidät päällikkölaivalle palvelemaan.
Barinskyä oli mitä ystävällisimmin kohdeltu Dragonilla, Bestysjeffiä samoin. Ruhtinaan ja Mileniuksen kesken sovittiin, että hän ja kasakka Salaman mukana tulisivat Gefleen. Ennen kaikkea halusi ruhtinas saada tavata puolisonsa, joka Haaparannan kautta kyllä helposti pääsi Gefleen.
Ruhtinas sanoi: "totta kyllä, että te, katteini Milenius, kansalaiseni vilpin kautta jäitte ilman rahtipalkkaanne, mutta siitä saatte olla varma, ett'eivät kaikki venäläiset ole Streboffin tapaisia, ja kun minä kerran kuten varmaan toivon, saan ryöstetyt tilukseni ja tavarani takaisin, olen teidät palkitseva. Tätä en sano siksi, että kullalla voisi palkita sitä, mitä te minun hyväkseni olette tehneet ja uskaltaneet, vaan osottaakseni hyvää tahtoani ja korvatakseni reitaajallenne hänen tappionsa."
Sill'aikaa kuin veneet onnellisesti suorittivat tehtävänsä, oli satamalaivan vartijavene ottanut kiinni erään selejä lastin hinnaksi ja tiedon Suderoffin kanssa sopimastansa rahtimatkasta Viipuriin, oli patruuna Wulff saanut, mutta sittemmin ei kuulunut mitään tietoa laivasta. Mimmin murhe ja tuska oli ääretön, etenkin kun hän oli saanut kuulla mihin tarkoitukseen Salamaa käytettiin. Hän soimasi isäänsä, että hän katalasta voitonpyynnistä oli houkutellut Mileniusta sellaiselle vaaralliselle retkelle. Hänen valituksensa ja voivotuksensa karkoittivat ilon ja rauhan patruunan kodista, ja patruuna, aivan yhtä levoton ja mielipahoillaan kuin tyttärensäkin, teki sen järkähtämättömän päätöksen, että jos Salama onnellisesti tulee takaisin, sitä ei enää käytetä alkuperäiseen tarkoitukseensa.
"Ei sovi uhkarohkeudella karkoittaa onneansa", oli hän sanonut itselleen. "Minä olen tällä toimella ansainnut niin paljon, että jo sopii tyytyä. Hm, en luullut Mimmin asiata niin paheksivan. Olkoon menneeksi, saakoon hän vain minun puolestani rakastamansa katteinin, jota minäkin suuresti kunnioitan ja muita mieluummin otan vävykseni. Tulisi vain sulhanen tänne, kyllä minä häät pitäisin. Oli sitä Mileniuksella sisua kun otti mennäksensä Viipuriin. Kuin vain ei hänelle olisi mitään tapahtunut. Jos hän joutuu vihollistensa käsiin, niin — hiisi vieköön, en tahdo ajatellakaan, miten silloin käy."
Mutta sittekin ajatteli hän sitä yöt päivät ja jos hän koettikin päästä levottomista ajatuksistansa, muistuttivat Mimmin huokaukset ja punoittavat silmät häntä ehtimiseen Salamasta. Patruuna tuli yhä synkemmäksi, laivan ja sen väen kohtalo eivät lopulta suoneet hänelle hetkenkään lepoa. Näin synkkämielisenä ollessaan tuli häntä tervehtimään raatimies Evert.
"Minä tulen", sanoi raatimies, "antamaan sinulle tietoja, joita olen saanut kirjeessä Yrjö-pojaltani. Ikävä tapaus, hyvin ikävä."