"Onpa niinkin, sitä en vielä huomannutkaan; sillä ihan äsken sainkin tämän postista", vastasi raatimies. "Kuoressa on erityinen pieni kirjelippu, jonka sisällön luulen ilahuttavan sinua Wulff veikko. Kas näin seisoo siinä:
"Salama lähti Lovisasta, Dragon ja Miranda ajoivat sitä turhaan takaa. Me seurasimme sitä aina Viipurin saaristoon, mutta se pääsi onnellisesti tiehensä. Me ruotsalaiset iloitsimme siitä rehellisesti ja kieltäysimme hoitamasta niitä kanuunia, jotka ampuivat meidän oivallista laivaamme. Salamaa vainotessaan tarttui Miranda venäläiseen torpeedoon ja katteini Milenius pääsi onnellisesti Viipuriin. Enempää en nyt ehdi."
"Hei ja hurraa!" huusi patruuna ja pyöräytti iloissaan raatimiestä kerran ympäri lattian, sitte riensi hän ovelle, avasi sen ja huusi ylikertaan:
"Mimmi, Elviira, tytöt, lapset! kuulkaa, tulkaat tänne! Salama ja Milenius ovat säilyssä ja onnellisesti päässeet Viipuriin. Tulkaa paikalla tänne! Olen ilosta pyörtyä. Oiva mies tuo Milenius, katteinien parhaita. Kas tässä ovat tytöt; lue heille Yrjön kirje, veli Evert, eläkä unohda sitä pientä kirjelippua, mikä olikin kaikista paras."
Mutta kun vihdoin Salama itse saapui Geflen satamaan eräänä kauniina iltana ja tieto siitä tuotiin patruunalle, yltyi ilo ylimmilleen reitaajan talossa. Mimmin silmät riemusta säihkyivät nähdessään jälleen sen, jota hän maailmassa enimmin rakasti ja kun katteini patruunalle esitti ruhtinas Barinskyn ja kertoi hänen elämänsä vaiheet sekä miten hän itse oli välttänyt kaikki häntä tällä matkalla kohdanneet vaarat, silloin loistivat kauppamiehen kasvot ilosta ja mielihyvästä. Kun katteini oli kertomuksensa päättänyt, sanoi patruuna:
"Minä olen teille, katteini suurimmassa määrässä tyytyväinen ja te ansaitsette tulla onnelliseksi. Kuuden viikon kuluttua vietätte häitä tyttäreni kanssa, joka myötäjäisiksi tuo teille muun muassa sen laivan, joka epäilemättä on käynyt teille rakkaaksi ja jota te näin taitavasti ja tavattoman onnellisesti olette kuljettanut. Elkää kiittäkö minua, katteini; Joonas Wulffilla on varaa antaa vävynsä vaikutusalakseen valita joko maan tai meren. Kun manner rupee tuntumaan ikävystyttävältä, valjastakaa silloin Salama, ottakaa vaimonne Mimmi mukaanne ja tehkää matkoja, sellaisia, joista lähtee sekä huvia että hyötyä."
Ja patruuna piti sanansa. Kuusi viikkoa myöhemmin vietti Kaarle Milenius häitä Mimmi Wulffin kanssa Geflen kaupungissa. Ne olivat komeat ja kaikin puolin onnistuneet pidot. Vierasten joukossa olivat ruhtinas ja ruhtinatar Barinsky, joka onnellisesti oli päässyt Gefleen ja siellä tavannut puolisonsa. Oli siellä vielä Gregorius Bestysjeff ja vanha luotsi Pekka Nord'kin, joka katteinin kutsumana oli tullut Prestön-saarelta Gefleen katteinin häihin. Päivä oli ihmeen kaunis ja satamassa oli Salama puettu liehuviin lippuihin kannesta mastonhuippuun asti. Höyry tuprusi venttiileistä ja putkista, se oli valmis panemaan koneensa käymään. Minnehän piti Salaman lähteä?
Heti vihkimisen ja juhlapäivällisten jälkeen oli se vievä nuoren parin etelän lämpöisiin maihin, muun muassa Italiaan. Patruuna oli niin tahtonut ja niin oli nyt tapahtuvakin. Ruhtinas Barinsky ja hänen puolisonsa olivat kutsutut osallisiksi tälle matkalle ja sen tarjouksen olivat he suurella kiitollisuudella vastaanottaneet. Laivan taloudenhoitajaksi oli otettu Bestysjeff ja uhkapurjehtijan entiset miehet olivat tälläkin kertaa pestatut sen hupaiselle ja vaarattomalle matkalle. Kyllä oli katteini saanut taistella ennenkuin sai patruunan suostumuksen naida hänen tyttärensä, mutta tulipa sitte Joonas Wulffista yhtä antelias kuin oivallinen appi. Pahat kielet sanoivat — ja niitähän on runsaasti kaikkialla — että rikas Wulff oli pannut toimeen kaiken tuon komeuden saadaksensa prameilla rikkaudellansa ja toiset kielet, aivan yhtä pahat, milt'ei pahemmat, sanoivat, että entisen lautakartanon miehen pitäisi hävetä sillä tavoin pöyhkeillä ja olla olevinaan muita etevämpi; hän muka oli unohtanut kantaneensa tuohikonttia ja käyneensä "pikisaumasilla." Mutta ne, jotka näin puhuivat ja päättelivät, olivat kiukkuisia kadehtijoita, jotka varmaankaan eivät olisi tehneet, mitä Wulff teki. Hän näette lahjoitti sinä samana päivänä suuria summia vaivaishoidolle ja opistoille sekä auttoi salaisesti puutteenalaisia, siten kuivaten satalukuisten kurjain kyynelet.
Pariskunta oli vihitty ja vieraat kävivät sille onnea toivottamassa, vaahtoavat samppanjalasit kädessä. Nuoren parin malja oli juotava ja esille astui muuan nuori ilomielinen merikatteini, sulhaisen nuoruuden ystävä. Hän nosti lasinsa, korotti äänensä, puhui ja sanoi:
"Veikkoseni, verrattoman onnellinen olet sinä, jopa onnellisempi kuin rasvamerillä purjehtija. Apeksi sait rikkaan Wulffin, joka tietysti tekee sinusta Ruotsin Rothschildin, mutta kalliimpi on kuitenkin se helmi, joka vieressäsi seisoo, sen huomaan silmistäsi. Te olette nyt yhteen solmitut ja saatte yhtenä tehdä elämän pitkänmatkan. Tulkoon se riemuisaksi elköönkä ennen loppuko kuin on vietetty kultahäitänne. Toivotan, ettei onnenne milloinkaan siirry oikeasta kulkuväylästä, pitäkää tarkkaa suuntaa ja vähentäkää purjeita ennenkuin nousee myrsky. Painolastina olkoon teillä paljon rakkautta, uskoa ja toivoa, sillä silloin asuvat rauha ja riemu mielessänne. Jos sää muuttuu myrskyiseksi ja taivas käy pilviseksi, käärikää silloin purjeet ja luottakaa siihen, että mahtava peränpitäjä pian hankkii hyvän sään ja myötäisen tuulen. Veikkoni, sinä nostat ankkurin ja lähdet kaukaisille vesille, mutta minne menetkin, olette aina mielessämme. Tule leivon mukana takaisin pohjolaan ja sitte pysykää täällä, sillä totta on, että 'autuas se, joka ei nuorena sortunut maaltaan'."