Pari tuntia myöhemmin höyrysi Salama satamasta ja sen muassa sulhanen, morsian ja ne toiset, jotka jo mainitsimme. Laivasta ja sen rannalta liehuteltiin ja hurrattiin jäähyväisiksi ja vanha Pekka Nord heilutti hattuansa niin kauan kuin hän hiemankin näki laivaa ja sen katteinia, sillä hän rakasti niitä molempia. "Katteini ansaitsi onnensa, sillä reippaampaa merimiestä ja rohkeampaa miestä en ole milloinkaan tavannut", jupisi luotsi. "Onnea matkalle, olkoon Jumala laivan ja sen väen kanssa!"
Elviira jäi kotia isänsä luokse, eikä tahtonut hänestä luopua. Mitä tulee häneen rakastuneesen englantilaiseen luutnantti Cutleriin, haki hän siirtoa Mirandasta ja sai paikan eräällä 44-kanuunan laivalla, joka lähti Itä-Intiaan. Hän ei voinut kestää häijyn Joneksen ainaisia pistopuheita. Kalkuttassa tutustui hän erääsen rikkaasen sitrunakeltaiseen rouvasihmiseen, joka oli hindulaisen leski. Hän otti sen vaimoksensa ja erosi virastaan. Emme osaa sanoa, tuliko hän onnelliseksi, mutta toivomme niin käyneen. Hyvänluontoinen Cutler ansaitsi hänkin vähän onnea elämässä.
YHDESTOISTA LUKU.
Uhkapurjehtijan entinen laivapoika englantilaisella sotalaivalla. — Keskustelu mastossa. — Wiaporin pommitus. — Laivasto lähtee Itämerestä. — Yrjö Evertin myöhemmät elämänvaiheet. — Loppunäytelmä.
Kuten Jones oli ennustanut, ei mitään tärkeitä sotatapauksia, vuoden 1854 lopulla enää tapahtunut Itämerellä. Matalakulkuisten laivan puute oli sellainen este, ettei voitu Itämeren kaupunkeja ja linnoituksia hätyyttää. Liittolaisilla ei ollut muuta tehtävää kuin sulkea satamat, pitää Venäjän laivastoa suljettuna ja toimettomana. Englannissa ja Ranskassa ruvettiin kiiruimmiten rakentamaan höyryllä kulkevia kanuunaveneitä ja uivia pattereja, jotta varhain tulevana keväänä päästäisiin tehokkaammasti toimimaan noissa vaikeakulkuisissa vesissä.
Liittolaisten laivat lähtivät syksyllä Suomen vesiltä ja kääntyivät kotiinsa.
Pian oli talvi rakentava tukevamman sulun Suomen- ja Pohjanlahdelle sekä sulkeva niitten rannoilla olevat satamat. Pohjoistuuli, jää ja lumi olivat kylläkin vihollisia, aivan yhtä ankaria kuin Länsivaltain laivastotkin.
Mutta yli Pohjanmeren purjehtivat laivastot kotia kohden. Syysauringon viileät säteet valaisivat tuota mahtavaa hävittäjä-joukkoa, joka, vaikka kyllä monilukuinen ja voimakas, oli niin vähän saanut aikaan. Keskustan etunenässä purjehtii uhkea kolmikantinen, 700 hevosen voimaisella koneella ja 131 kanuunalla varustettu laiva "Duke of Wellington." Se on englantilaisten pelottava päällikkölaiva. Elköön lukija unohtako, että pansarilaivain ja monitorien aika ei silloin vielä ollut tullut. Päällikkölaivan vanavedessä tulevat S:t Jean d'Acre, 100 kanuunaa, kone 600 hevosen voimainen; Neptun, 120 kanuunaa; ruuvilaiva Nile, 91 kanuunaa, kone 500 hevosen voimainen; ruuvilaiva Royal Georg, 120 kanuunaa, kone 400 hevosen voimainen y.m. komeat rekattilaivat Euralus, Arrogant, Amplian, Miranda j.n.e. sekä korvettilaivat Cruiser, Desperate, Conflict, y.m. Tuosta laivastosta ylpeilee jok'ainoa englantilainen; se on Britannian varus ja turva, sen valtiollisen voiman kannattaja, se käsi, joka pitää miljoonia kaukaisia kansoja kurissa ja pakottaa ne Englannin vallan ja herruuden alaisiksi, se, mikä saa kaukaiset maat ja kansat tottelemaan Englantia ja nöyrtymään sen laille.
Duke of Wellington'in isomärssissä, johon helposti mahtuu sata miestä, makaa vartijamiehiä ryhmittäin. Muitten muassa on siellä Yrjö Evert ja hänen hyvä ystävänsä Edvard Ryd. Yrjö on kelpolailla miehistynyt. Hänen kasvonsa ovat päivettyneet ja niitä varjostaa hieno parran untuva, joka tekee ne miehuullisemman näköisiksi. Hänestä ja Ryd'istä pidetään paljon heidän rohkeutensa ja reippautensa tähden. He ovat olleet osallisina monessa pienemmässä ottelussa. Yrjö Evert on "sininuttuna" oivallinen ja kumppaninsa suosivat häntä suuresti.
Englantilaisten laivain piti mennä Spitheadiin, ranskalaisten Cherbourgiin, Brestiin ja Touloniin.