Yrjö ja Edvard Ryd keskustelivat ystävällisesti:
"Kuten jo olen sinulle ehdottanut", sanoi Ryd kumppanillensa, "karkaamme me niin pian kuin maihin tulemme. Minä olen ennen ollut Portsmouthissa, tunnen siis vähän paikat. Jos vain vanha Peggy Oliver elää, ei ole mitään hätää. Hän osaa kätkeä merimiehen niin hyvästi, ett'ei elävä silmä sitä löydä. Peggy on kunnon eukko, siihen saat luottaa."
"Mikä on hänen elinkeinonsa?" kysyi Yrjö.
"Hän pitää pientä boardinghousea, asuntoa merimiehille ja sen mukana kapakkaa", vastasi Edvard. "Se on oikein lemmon eukko, irlantilainen, varmaankin 70 vuoden vanha. Minä karkasin kerran amerikalaiselta ja menin Peggy Oliverin luokse. Hän otti minut hoitaaksensa ja vaikka poliisi vainosi minua ja haki jokikisen nurkan ja pielen Peggyn huoneessa, niin minuapa ei löydetty. Hän näet kätki minut vanhaan kellariholviin kapakkahuoneen lattian alle ja poliisi sai pitkän nenän."
"Käyköön miten tahansa, mutta minä en kauemmin viihdy sotalaivalla", sanoi Edvard. "Minä haluan vapaaksi ja kauppalaivaan. Nyt olen jo mies tullakseni toimeen missä merimiestyössä hyvänsä, mutta täällä olemme kuin orjat saamatta mitään palkkaa. Olkoon että tämä on hyvä koulu, mutta minun ei haluta siihen jäädä."
"Mutta miten tulemme rahattomina toimeen", sanoi Yrjö, "sehän on pahin mutka."
"Vanha Peggy on hameellinen boardingmaster; jos vaan onnellisesti pääsemme hänen luoksensa, antaa hän meille lainaksi sen verran kuin tarvitsemme", vastasi Ryd. "Hän hankkii meille pestin ja saa sitte katteinilta mitä on kuluttanut. Niin on vallan tavallista meille merimiehille. Ei meillä ole muuta kuin boardinghouse ja kapakka. Meistä ei pidetä mitään huolta, senpä vuoksi käy, niinkuin käykin."
"Mutta Englanti on jo ruvennut muistamaan merimiehiänsä; minä olen kuullut, että useammissa sen suuremmissa merikaupungeissa on merimieskoti", vastasi Yrjö.
"Aivan totta, mutta ne merimieskodit, vaikka ovatkin hyviä, eivät riitä niille tuhansille merimiehille, jotka käyvät ulkomaan suurissa merikaupungeissa", vastasi Edvard. "Kun muistaa, että se osa Isonbritannian tavaroita, mikä aina on vesillä, nousee 80:teen miljoonan punnan arvoon, on samalla myönnettävä, että koko kansalla on täysi syy huolehtia sen kansaluokan kohtalosta, jonka haltuun ja huostaan niin suuri osa sen tavarata on uskottu. Tärkeältä tuntuu, että ne miehet ovat kunniallisia, taitavia, hyväntapaisia ja jumalisia. Sitä siis tulisi kaikkein meriliikettä harjottavain kansain muistaa. Ruotsissa ei ole mitään tehty meidän merimiestemme hyväksi; Englannissa on jo vähän tehty ja tekeillä on vielä enemmän."
Ryd puhui totta. Vaikka on myönnettävä Englannin merimiehillä olevan monta jaloa ominaisuutta, havaitaan kuitenkin, etteivät ne siveellisyydessä ja hurskaudessa ole ensinkään eteviä, jos kohta tässäkin kohdin löytyy poikkeuksia.