Kello vähää ennen kahtatoista kuului toinen räjähdys; se oli tuntuvasti voimakkaampi kuin edellinen ja sitä seurasi kaikkialle leviävä tulipalo. Ei kulunut paljon aikaa, kun vielä tapahtui kolmas räjähdys, joka peitti melkein koko linnan savuun. Muutaman hetken aikana kuului yhtämittaista, ukkosen jyrinän tapaista paukkinaa. Tuo viimeinen räjähdys surmasi viholliselta paljon miehiä. Liittolaisten upseerit eivät milloinkaan olleet mitään hirveämpää nähneet. Sekasorto oli Wiaporissa ääretön ja siitä hetkestä alkaen kävi ampuminen sieltä tuntuvasti heikommaksi. Moni patteri herkesi kokonaan ampumasta; ainoastaan kaksi niistä kiusasi yhä liittolaisten laivoja. Tulipaloja syntyi ja yltyi yhä useammalla haaralla. Makasiineja ja halkovarastoja paloi monessa paikoin.
Mörssärilaivain ammunta oli koko päivän hyvin vilkas. Linnastakin kiihkenee ammunta ja kuulia tuiskuu rakeitten tapaisesti liittolaisten laivoille. Muuan kuula särkee yhdestä veneestä kanuunan alustimen; siitä lähtenyt kappale sattuu upseeriin, jonka se kaataa. Hän luullaan kuolleeksi, mutta kun tungetaan hänen ympärillensä, nousee hän niinkuin ei olisi mitään kolahusta saanutkaan. Toiselta kanuunaveneeltä sattuu tulikuuma kuula lävistämään kannen; se tunkee ruutisäiliöön, mutta tarttuu siellä erään vaskisen laatikon ja seinän väliin. Seinä rupee palamaan, mutta laivan vesiruisku sai palon sammutetuksi.
Amiraalit Dundas ja Penaud ovat kaikkialla; he siirtyvät laivasta laivaan, veneestä veneesen. Upseerit merimiehet ja sotilaat kilpailevat rohkeudessa ja kestävyydessä. Snapperlaivalla ammuskeli Yrjö Evert lankaster-kanuunallansa niin, että hän käytöksestänsä sai korkeimmat kiitokset. Itse amiraali huusi hänelle: "sinä olet kunnon poika", ja käski kirjoittaa hänen nimensä muistiin.
Ammuntaa kesti koko elokuun 9:nen päivän. Se sai aikaan, mitä tarkoitettiinkin ja sitä pitkitettiin vielä seuraavanakin päivänä yhtä hyvällä menestyksellä kuin edellisenäkin. Päivän vaaletessa huomattiin, että eräs kolmikantinen venäläinen sotalaiva ei enään ollut siinä paikassa salmessa, missä se ennen oli ollut. Se oli edellisenä iltana saanut monta kuulaa ja pimeässä oli se siirretty niin etäälle, etteivät kuulat siihen enään kantaneet.
Kun venäläiset huomasivat mörssärilaivain olevan entisellä paikallansa, alkoivat he tuimasti ampua linnasta ja yhdestä laivastansa. He tähtäsivät etenkin erästä patteria pienellä Aapraham nimisellä saarella, jossa liehui Ranskan lippu. Pommin kappaleita ja kuulia oli paksulla koko saarella, mutta yksikään mies ei haavoittunut.
Taistelu raivosi hirveästi. Kuulia, pommeja ja kranaateja vinkui ilmassa. Ruudin savu pimitti auringon. Sydänpäivän aikana syntyi tulipalo muutamassa makasiinissa kirkosta länteenpäin ja se tarttui suuriin rakennuksiin, linnasta samaan suuntaan. Kauhea oli se palo. Liekki kohosi korkeammalle kuin kirkontorni ja ajottain oli savu niin sankka ettei koko Wiaporia näkynytkään. Sen päivän ilta tuotti venäläisille äärettömän vahingon.
Snapperlaivan kannelle putosi pommi. Silmänräpäyksessä juoksi esille Yrjö Evert, otti pommin syliinsä ja paiskasi sen mereen. Hänen kumppaninsa huusivat hänelle hurraata, esimiehensä antoi hänelle kättä ja sanoi.
"Se oli teko, joka korottaa teidät; minä en jätä sitä amiraalille kertomatta ja kun se on tehty pääsette aliupseeriksi."
Yrjö nosti hattuansa ja meni taas hoitamaan kanuunaansa. Jos pommi olisi saanut räjähtää laivan kannella, olisi se tehnyt tuhoja. Sen korjaaminen osotti todellista rohkeutta.
Elokuun 11 p:nä kello 4 aamulla lähetti amiraali Dundas sanomaan amiraali Penaudille että pommituksen tarkoitus oli saavutettu ja ehdotti samalla sen lopettamista. Penaud arveli samoin ja ampuminen lakkautettiin. Sitä oli kestänyt 48 tuntia. Ranskan laivat ja Aapraham-patteri olivat ampuneet 4,150 pommia ja muita kuulia; englantilaiset melkein saman verran, mutta Wiaporin vallit olivat kivestä; kuulat ja pommit eivät voineet niitä särkeä.