»Joka impi huokaa puoleen Herran;
Jos omani ois Nils Lykke kerran!»
Entä *hän* —? — — Elina Gyldenlöve minut pelastaa!
(Menee nopeasti, mutta hiiviskellen ensimäisestä ovesta vasemmalle.)
VIIDES NÄYTÖS.
(Ritarisali. On edelleen yö. Salia valaisee heikosti ainoastaan kynttilä, joka on jalassaan pöydällä, etualalla oikealla. Rouva Inger Gyldenlöve istuu pöydän ääressä ajatuksiinsa vaipuneena.)
INGER-ROUVA
(lyhyen vaitiolon jälkeen).
Maan viisaimmaksi sanovat he minua. Luulen, että sitä *olenkin*. Viisain. — Kukaan ei tiedä, miksi minä olen viisain. Kolmattakymmentä vuotta olen taistellut pelastaakseni lapseni. *Siinä* on arvoituksen avain. *Se* se antaa älyä otsaan. —
Älyä? Mihin joutui älyni tänä yönä? Mihin haipui huolenpito asioistani? Korvissani humisee ja soi. Näen edessäni haamuja, niin ilmi-elävinä, että voisin käydä niihin kiinni. (Kavahtaa ylös.)
Vapahtaja, mitä tämä on? Enkö enää järkeäni hallitse? Siihenkö veisi viimein, että minä, että minä —?