ROUVA ALVING. Osvald! Sinun ei olisi pitänyt viipyä niin kauvan siellä alaaila, poika raukkani.
OSVALD (istuu pöydän ääreen). Luulen melkein, että olet oikeassa.
ROUVA ALVING. Anna minun pyhkiä kasvojasi, Osvald; sinä olet ihan märkä, (pyhkii nenäliinallaan.)
OSVALD (katsoo välinpitämättömänä eteensä). Kiitos, äiti.
ROUVA ALVING. Etkö ole väsyksissä, Osvald? Tahdotko ehkä maata?
OSVALD (tuskallisesti). Ei, ei, — ei maata! En makaa koskaan; olen vaan makaavinani, (raskaasti.) se alkaa kyllä aikanaan.
ROUVA ALVING (katsoo huolestuneena häneen). Niin, sinä olet todellakin oikein sairas, armas poikani.
REGINA (kiihkeästi). Onko herra Alving sairas?
OSVALD (kärsimättömänä). Ja sulkekaa sitte kaikki ovet! Tämä kuolettava tuska —
ROUVA ALVING. Sulje, Regina. (Regina sulkee ja jää seisomaan porstuan ovelle. Rouva Alving riisuu kaulaliinansa; Regina tekee samoin.)