ROUVA ALVING (nostaa tuolin likelle Osvaldia ja istuu hänen lähellensä). Kas niin; nyt tahdon istua luonasi —
OSVALD. Niin, tee niin. Ja Reginan pitää myös jäämän sisälle. Reginan pitää aina oleman minun läheisyydessäni. Sinä annat kyllä minulle apua, Regina. Teethän sen?
REGINA. En ymmärrä —
ROUVA ALVING. Apua?
OSVALD. Niin, — kuin sitä tarvitaan.
ROUVA ALVING. Osvald, eikö sinulla ole äitisi antamassa sinulle apua.
OSVALD. Sinä? (hymyilee.) Ei, äiti, sitä apua et sinä minulle anna, (nauraa raskaasti.) Sinä! Ha-ha! (katsoo ikävästi häneen.) Muuten sinä kyllä olisit lähin siihen, (kiivaasti.) Miksi et voi sinutella minua, Regina? Miksi et kutsu minua Osvaldiksi?
REGINA (hiljaa). Luulen ett'ei rouva suvaitse sitä.
ROUVA ALVING. Hetken päästä saat luvan siihen. Ja istu tänne näin luoksemme sinäkin.
REGINA (istuu vaiti ja everrellen toiselle puolelle pöytää).