ROUVA ALVING. Äitisi oli hyvä monessa kohdin, Regina.
REGINA. Niin, mutta hän oli semmoinen kuitenkin. Niin, olen kyllä ajatellut sitä joskus; mutta —. Niin, rouva, saanko mina sitte matkustaa heti paikalla?
ROUVA ALVING. Aiotko todellakin lähteä, Regina?
REGINA. Aion.
ROUVA ALVING. Luonnollisesti teet tahtosi mukaan, mutta —
OSVALD (menee Reginaa kohti). Matkustaa nyt? Tännehän kuulut.
REGINA. Merci, herra Alving; — niin, nyt saan sanoa Osvald. Mutta sillä tapaa en minä sitä ajatellut.
ROUVA ALVING. Regina, minä en ole ollut avosydämminen sinua kohtaan —
REGINA. Ette, synti olisi sitä sanoa tosiaan! Jos olisin tiennyt, että Osvald oli kivuloinen, niin —. Ja kuin nyt sitte ei voi tulla mitään todentekoa välillemme —. Ei, en todellakaan voi nahjustella täällä ulkona maalla ja kuluttaa itseäni sairaitten ihmisten vuoksi.
OSVALD. Etkö semmoisenkaan vuoksi, joka on sinua niin lähellä?