REGINA. Kamariherra Alvingin turvakodin.
ROUVA ALVING. Regina, — nyt huomaan, — sinä joudut turmiolle!
REGINA. Tuhmuuksia! Adieu, (tervehtii ja menee ulos porstuan kautta.)
OSVALD (seisoo ikkunassa ja katselee ulos). Menikö hän?
ROUVA ALVING. Meni.
OSVALD (mutisee itsekseen). Luulen, se oli hullua, tämä.
ROUVA ALVING (menee hänen taakseen ja laskee kätensä hänen hartioilleen). Osvald, rakas poikani, — onko se sinuun kovasti vaikuttanut?
OSVALD (kääntää kasvonsa häneen päin). Kaikki tämäkö isästä, tarkoitat?
ROUVA ALVING. Niin, onnettomasta isästäsi. Pelkään niin, että se on koskenut liian kovasti sinuun.
OSVALD. Kuinka niin arvelet? Se tuli luonnollisesti hyvin odottamatta; mutta oikeastaan se voi olla minulle aivan samantekevä.