ROUVA ALVING (tuskallisesti). Osvald, — siis et rakasta minuakaan!
OSVALD. Sinut tunnen ainakin —
ROUVA ALVING. Niin, tunnet; mutta onko siinä kaikki!
OSVALD. Ja tiedänhän, kuinka paljon sinä pidät minusta; ja siitä tulee minun toki olla sinulle kiitollinen, Ja voithan sinä olla minulle niin äärettömäksi hyödyksi, nyt knin minä olen sairas.
ROUVA ALVING. Niin, enkö voi, Osvald! O, minä voisin melkein siunata sairauttasi, joka ajoi sinut kotia minun vuokseni. Sillä minä huomaan kyllä; sinä et ole minun: sinut on voitettava.
OSVALD (kärsimättömänä). Niin, niin, niin; kaikki nuo ovat nyt semmoisia puhetapoja. Sinun pitää muistaa, että minä olen sairas ihminen, äiti. Min'en voi pitää niin suureesti huolta muista; minulla on kyllä ajattelemista itsessäni.
ROUVA ALVING (matalasti). Minä olen oleva tyytyväinen ja kärsivällinen.
OSVALD. Ja niin iloinen, äiti!
ROUVA ALVING. Niin, rakas poikani, sinä olet oikeassa, (menee hänen luokseen.) Olenko nyt poistanut kaikki omantunnonvaivat ja soimaukset mielestäsi?
OSVALD. Niin, niin olet. Mutta kuka poistaa nyt tuskan.