ROUVA ALVING. Tuskan?
OSVALD (menee lattian poikki) Regina olisi tehnyt sen hyvästä sanasta.
ROUVA ALVING. En ymmärrä sinua. Mitä puhut tuskasta — ja Reginasta?
OSVALD. Onko nyt hyvin myöhä yöllä, äiti?
ROUVA ALVING. Nyt on aikainen aamulla, (katsoo ulos kasvihuoneesen.) Päivä rupee jo koittamaan yläällä kukkuloilla; ja sitte tulee kirkas ilma, Osvald! Hetken päästä saat nähdä auringon.
OSVALD. Se ilahuttaa minua. O, minulla voi olla yltäkyllin iloittavaa ja elettävää —
ROUVA ALVING. Sen kyllä uskon!
OSVALD. Joll'en voikkaan tehdä työtä, niin —
ROUVA ALVING. O, kyllä sinä pian voit ruveta työtä tekemään jälleen, rakas poikani. Nythän ei sinulla ole enää noita kalvavia ja painavia ajatuksiakaan mietittävänä.
OSVALD. Ei, se oli hyvä, että sinä sait kaikki ne mielenkuvitelmat pois minusta. Ja kuin minä nyt olen päässyt tämän yhden ohitse — (istuu sohvalle.) Nyt tahdomme haastella yhdessä, äiti —