REGINA. Minä tunnen merimiehet, minä sanon. Semmoisen väen kanssa ei voi mennä naimisiin.
ENGSTRAND. Ole sitte niiden kanssa naimisiin menemättä. Voi se kannattaa kumminkin, (tuttavallisemmin:) Hän — engelsmanni — huvikutteri-herra — antoi kolmesataa spesietalaria, hän; — ja toinen ei ollut kauniimpi sinua, hän.
REGINA (häneen päin). Ulos ovesta!
ENGSTRAND (väistää). No, no; ethän toki lyödä aio, tiedän mä.
REGINA. Aion! Jos puhut äidistä, niin lyön. Ulos ovesta, minä sanon! (ajaa hänet ylös puisto-ovelle.) Eiäkä paukuta ovia; nuori herra Alving —
ENGSTRAND. Hän nukkuu, niin. Kumma, kuinka sinä pidät huolta nuoresta herra Alvingista —. (hiljemmin.) Hohoo; eihän kumminkaan niin liene, että hän —?
REGINA. Ulos, ja pian! Sinä olet hullu, ihminen! Ei, älä mene sitä tietä, sieltä tulee pastori Manders. Alas kyökin portaita, sinä.
ENGSTRAND (oikealle). Niin, niin, teen sen. Mutta juttele hänen kanssaan, joka sieltä tulee. Hän on mies sanomaan sinulle, mitä lapsi on velkapää isälleen. Sillä isäsi olen kaikissa tapauksissa, näetkös. Sen voin näyttää kirkonkirjasta.
(Menee ulos toisen oven kautta, jonka Regina on aukaissut
ja jälleen sulkee hänen jälkeensä.)
REGINA (katsahtaa itseänsä peilissä, löyhyttää nenäliinallaan ja korjaa kaulanauhaansa; sen jälkeen alkaa puuhaella kukkien kanssa.)