PASTORI MANDERS. Hyvä; saatte siis nähdä —. (Menee tuolin luo, jolla matkalaukku on, ottaa paperikimpun siitä, asettuu toiselle puolen pöytää ja hakee vapaan paikan papereille.) Tässä on meillä nyt ensinkin — (keskeyttäin.) Sanokaa minulle, rouva Alving, mitenkä nämä kirjat täällä ovat?
ROUVA ALVING. Ne kirjat? Ne ovat kirjoja, joita minä luen.
PASTORI MANDERS. Luetteko te sellaisia kirjoituksia?
ROUVA ALVING. Luen niinkin.
PASTORI MANDERS. Tunnetteko te tulevanne paremmaksi tahi onnellisemmaksi sellaisesta lukemisesta?
ROUVA ALVING. Minusta tuntuu niitä lukiessani ikäänkuin turvallisemmalta.
PASTORI MANDERS. Sepä merkillistä. Mitenkä niin?
ROUVA ALVING. Niin, minä saan ikäänkuin selvitystä ja vahvistusta moneen moninaiseen, jota itse tunnen ja mietiskelen. Niin, se on merkillistä, pastori Manders, — niissä ei ole oikeastaan mitään uutta, noissa kirjoissa; niissä ei seiso muuta, kuin mitä useimmat ihmiset ajattelevat ja uskovat. Asia on vaan se, että useimmat ihmiset eivät ota selvää ajatuksistaan tahi eivät tahdo niillä itseänsä vaivata.
PASTORI MANDERS. No hyvä ihminen! Luuletko täydellä todella, että useimmat ihmiset —?
ROUVA ALVING. Niin, niin minä kyllä luulen.