PASTORI MANDERS. Minä sanon, — minä sanon —. Ei, mutta onko se todellakin —?
OSVALD. On, se on todellakin se tuhlaajapoika, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Mutta hyvä nuori ystäväni —
OSVALD. No, kotia tullut poika sitte.
ROUVA ALVING. Osvald tarkoittaa sitä kertaa, kuin te niin kovasti vastustelitte hänen maalariksi tuloaan.
PASTORI MANDERS. Voihan ihmissilmissä moni askel näyttää arveluttavalta, joka sitte kumminkin — (ravistaa Osvaldin kättä.) No, terve tuloa, terve tuloa! Mutta hyvä Osvald —. Niin saanenhan kutsua teitä ristimänimellä?
OSVALD. Niin, miksi muuten kutsuisitte minua?
PASTORI MANDERS. Hyvä. Sitä aioin sanoa, hyvä Osvaldini, — teidän ei pidä luulla minusta, että ehdottomasti tuomitsisin taiteilijasäädyn. Luulen, että on monta, jotka siinäkin säädyssä voivat säilyttää sisällisen ihmisensä turmeltumattomana.
OSVALD. Meidän on toivominen sitä.
ROUVA ALVING (loistaen tyytyväisyydestä). Tiedän yhden, joka on säilyttänyt sekä sisällisen että ulkonaisen ihmisensä turmeltumattomana. Katsokaa vaan häntä, pastori Manders.