PASTORI MANDERS. Teitte ainakin kauniisti, kuin tulitte kotia hänen kunniapäiväkseen.
OSVALD. Vähempätä en toki voinut tehdä isäni vuoksi.
ROUVA ALVING. Ja kuin minä saan pitää hänet niin kauvan; siinä hän kuitenkin tekee kaikkein kauniimmasti.
PASTORI MANDERS. Niin, jäättehän kotia talven yli, kuulen ma.
OSVALD. Jään kotia epämääräiseksi ajaksi, herra pastori. — Oo, on sentään ihanata olla taas kotona!
ROUVA ALVING (ilosta säteillen). Niin, eikö totta?
PASTORI MANDERS (katselee osaaottavaisesti Osvaldia). Te jouduitte aikaiseen ulos maailmaan, hyvä Osvald.
OSVALD. Niin tein. Joskus ajattelen, että eikö se ollut liian aikaiseen.
ROUVA ALVING. O, ei suinkaan. Siitä on reippaalle pojalle vaan hyvää. Ja olletikkin sille, joka on ainoa lapsi. Hänen ei pidä vetelehtiä kotona äidin ja isän luona ja tulla pilatuksi.
PASTORI MANDERS. Se kysymys on vaikea ratkaista, rouva Alving. Isän koti on ja pysyy kuitenkin lapsen oikeana olinpaikkana.