ROUVA ALVING. En. Tahdon vaan kertoa.
PASTORI MANDERS. No —?
ROUVA ALVING. Kaikki, mitä tässä juuri sanoitte minusta ja miehestäni ja meidän yhdys-elämastämme, sittekuin te, niinkuin sanoitte sitä, olitte saattanut minut takaisin velvollisuuden tielle, — kaikki se on semmoista, jota ette ollenkaan tunne omasta huomiostanne. Siitä hetkestä aikain ette te — jokapäiväinen seuraystävämme — astunut enää jalallannekaan meidän huoneesemme.
PASTORI MANDERS. Muutittehan te ja miehenne kaupungista heti sen jälkeen.
ROUVA ALVING. Niin; ja tänne luoksemme ette tullut koskaan mieheni elin-aikana. Asiat ne olivat, jotka pakottivat teidät tulemaan minun luokseni, kuin olitte saanut lastenkoto-asian kanssa tekemistä.
PASTORI MANDERS (hiljaa ja epävarmasti). Helena — jos tämä on oleva nuhdetta, niin tahdon pyytää teitä miettimään —
ROUVA ALVING. niitä suhteita, joita teidän asemanne takia oli huomioon ottaminen; niin. Ja sitte, että minä olin karannut vaimo. Ei voi koskaan olla kylliksi varovainen semmoisia karttamattomia naisia kohtaan.
PASTORI MANDERS. Rakas — rouva Alving, tuo on niin tavatointa liioittelemista —
ROUVA ALVING. Niin, niin, niin, olkoon vaan. Sitä minä vaan tahdoin sanoa, että kuin te tuomitsette minun aviollisia suhteitani, niin nojaudutte sinänsä ilman mitään yleiseen tavalliseen mielipiteesen.
PASTORI MANDERS. No niin kyllä; ja mitä sitte?