PASTORI MANDERS. Raukka?
ROUVA ALVING. Jos ihmiset olisivat saaneet jotain tietää, niin olisivat he sanoneet näin: mies parka; se on luonnollista, että hän hairahtelee, jolla on vaimo, joka karkaa hänen luotaan.
PASTORI MANDERS. Jollakin oikeudella voisi kyllä sanoa niinkin.
ROUVA ALVING (katsoen lujasti häneen). Jos olisin, niinkuin minun tulisi olla, ottaisin Osvaldin eteeni ja sanoisin: kuule, poikani, isäsi oli langennut ihminen —
PASTORI MANDERS. Mutta laupias —
ROUVA ALVING. — ja niin puhuisin hänelle kaikki mitä olen puhunut teille, — kaikki tyyni.
PASTORI MANDERS. Olen kauhistua teitä, rouva.
ROUVA ALVING. Tiedän sen. Tiedänhän sen! Kauhistun itse sitä ajatellessani, (poistuu ikkunasta.) Sellainen raukka olen.
PASTORI MANDERS. Ja te kutsutte raukkamaisuudeksi selvän velvollisuutenne ja tehtävänne täyttämistä. Oletteko unhottanut, että lapsen pitää kunnioittaman isäänsä ja äitiänsä?
ROUVA ALVING. Elkäämme ottako asiaa niin yleiseltä kannalta.
Kysykäämme: pitääkö Osvaldin kunnioittaa ja rakastaa kamariherra
Alvingia?