PASTORI MANDERS. Minä!
ROUVA ALVING. Niin, kuin pakotitte minut sen alaiseksi, jota kutsuitte velvollisuudeksi ja tehtäväksi; kuin ylistitte oikeaksi ja hyväksi, mitä minun koko mieleni nousi vastustamaan jonakin iljettävänä. Silloin tahdoin tutkia teidän oppinne saumoja. Tahdoin vaan päästää auki yhden ainoan solmun, mutta kuin olin saanut sen auki, niin ratkesi kaikki tyyni. Ja minä huomasin sen olevan koneompelusta.
PASTORI MANDERS (hiljaa, väristen). Tämäkö olisi voitto elämäni kovimmasta taistelusta?
ROUVA ALVING. Kutsukaa sitä pikemmin kurjimmaksi tappioksenne.
PASTORI MANDERS. Se oli elämäni suurin voitto, Helena, voitto itsestäni.
ROUVA ALVING. Se oli rikos meitä molempia vastaan.
PASTORI MANDERS. Että minä pyysin teitä ja sanoin: vaimo, menkää kotia laillisen isäntänne luokse, kun te tulitte minun tyköni eksyneenä ja huusitte; tässä olen; ottakaa minut! Oliko se rikos?
ROUVA ALVING. Oli, niin minusta tuntuu.
PASTORI MANDERS. Me kaksi emme ymmärrä toisiamme.
ROUVA ALVING. Emme nyt enää ainakaan