REGINA. Etkö monta herran kertaa ole haukkunut minua ja kutsunut minua —? Fi donc!
ENGSTRAND. En totisesti käyttänyt sentään koskaan niin ilkeätä sanaa.
REGINA. Ho, muistan kyllä, mitä sanaa käytit.
ENGSTRAND. Niin, mutta senhän tein vaan ollessani vähä toisella kymmenellä — hm. Kiusaukset ovat monenlaisia tässä maailmassa, Regina.
REGINA. Uh!
ENGSTRAND. Ja samoin silloin, kuin äitisi lyöttäytyi kiukuttelemaan. Täytyihän minun keksiä jotain häntä härsyttääkseni, laps' kulta. Aina piti hänen sitte ollakkin niin hieno, (matkii.) "Päästä minut, Engstrand. Anna minun olla! Minä olen palvellut kolme vuotta kamariherra Alvingin luona Rosenvoldissa, minä!" (hymyilee.) Herra nähköön; hän ei, näet, koskaan voinut unhottaa, että kapteeni tuli kamariherraksi hänen palvellessaan täällä.
REGINA. Äiti raukka; — hänen sait varmaan rääkätä kuolijaaksi.
ENGSTRAND (keikahuttaen itseään). Niin, selvähän se on; minunhan pitää saaman syy kaikesta.
REGINA (kääntyy pois; puoliääneen). Uuh —! Ja sitä jalkaa sitte.
ENGSTRAND. Mitä sanot, laps' kulta?