PASTORI MANDERS. Ei, siitäpä meidän juuri pitää puhua. Mitä te siis vastaatte?
ENGSTRAND. Niin, omatunto — se voi olla kehno, se, toisin kuuroin.
PASTORI MANDERS. No, sen tunnustatte siis kumminkin. Mutta tahdotteko suoraan sanoa minulle, — mitenkä on Reginan laita?
ROUVA ALVING (nopeasti). Pastori Manders!
PASTORI MANDERS (rauhoittaen). Antakaa minun —
ENGSTRAND. Keginan! Kiesus, kuinka minua säikäytättekään! (katsoo rouva
Alvingiin.) Eihän vaan suinkaan ole hullusti Reginan laita?
PASTORI MANDERS. Sitä toivomme. Mutta minä tarkoitan, mitenkä on teidän ja Reginan välin laita? Tehän olette olevinanne hänen isänsä. No?
ENGSTRAND (epävarmana). Niin — hm — tietäähän herra pastori tämän näin minun ja Johanna-vainaan välillä.
PASTORI MANDERS. Ei mitään totuuden vääntelemisiä enää. Vaimovainajanne ilmaisi rouva Alvingille oikean asianlaidan ennen lähtöänsä palveluksesta.
ENGSTRAND. Olisiko siis —! Tekikö hän sen kummiakin?