PASTORI MANDERS. Olette siis paljastettu, Engstrand.
ENGSTRAND. Ja hän kuin sekä vannoi että kirosi niin pyhästi —.
PASTORI MANDERS. Kirosiko hän!
ENGSTRAND. Ei, hän vaan vannoi, mutta niin sydämmellisen vilpittömästi.
PASTORI MANDERS. Ja kaikki nämä vuodet olette te salannut totuutta minulta. Salannut sitä minuita, joka niin ehdottomasti olen luottanut teihin pienimmässäkin.
ENGSTRAND. Niin, sen pahempi, niin kyllä olen.
PASTORI MANDERS. Olenko ansainnut tätä teiltä, Engstrand? Enkö aina ole ollut valmis auttamaan teitä neuvolla ja työllä, sen minkä voinut olen? Vastatkaa! Enkö ole?
ENGSTRAND. Olisin maar' minä ollut usein ahtaalla, joll'ei minulla olisi ollut pastori Mandersia.
PASTORI MANDERS. Ja sitte palkitsette minut sillä lailla. Panette minut viemään epävarmoja tietoja ministrialikirjaan ja salaatte minulta sitte vuosikausia tiedot, jotka olitte sekä minulle että totuudelle velkaa. Menettelynne on ollut aivan puolustamatoin, Engstrand; ja tästä alkaen on välimme kuitti.
ENGSTRAND (huoahtaen). Niin, niin se kai on, voin huomata.