PASTORI MANDERS. Tietysti hän on; mutta —
ENGSTRAND. Silloin, kuin Johanna oli joutunut onnettomuuteen tuon engelsmannin tai kenties ameriikkalaisen kautta, niin hän tuli kaupunkiin. Raukka, hän oli hylkinyt minua kerran tahi pari; hän katsoi nyt vaan siihen, mikä kaunista oli, hän; ja minulla oli tämä vioittuma koivessa. Niin, muistaahan pastori, minä olin rohjennut mennä tanssipaikkaan, jossa merilläkulkevaiset matruusit teuhasivat juovuksissa ja humalapäissään, niinkuin sanotaan. Ja kuin minä sitte tahdoin kehottaa heitä viettämään uutta elämää —
ROUVA ALVING (kauvempana ikkunan luona). Hm —
PASTORI MANDERS. Tiedän sen, Engstrand; ne raa'at ihmiset heittivät teidät alas portaita. Sen tapauksen olette ennen kertonut minulle. Te kannatte vioittumaanne kunnialla.
ENGSTRAND. En kerskaile siitä, herra pastori. Mutta sitähän tahdoin kertoa, että sitte hän tuli ja ilmaisi tilansa minulle itkun kyyneleillä ja hampaiden kiristyksellä. Voin sanoa herra pastorille, se oli minusta niin kovin surkeata kuulla.
PASTORI MANDERS. Niinkö se oli, Engstrand. No, ja sitte?
ENGSTRAND. Niin, sitte sanoin minä hänelle: Ameriikkalainen, hän on kulkemassa maailman merellä, hän. Ja sinä, Johanna, minä sanoin, sinä olet langennut syntiin, ja olet langennut olento. Mutta Jaakko Engstrand, sanoin, hän seisoo terveillä jaloillaan, hän; niin, sitä tarkoitin nyt niinkuin semmoiseksi vertaukseksi, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Ymmärrän aivan hyvästi; jatkakaa vaan.
ENGSTRAND. Niin, sitte minä autoin hänet ylös ja menin hänen kanssaan oikein säännöllisesti avioliittoon, etteivät ihmiset olisi saaneet tietää, kuinka hän oli ollut harhateillä ulkomaalaisten kanssa.
PASTORI MANDERS. Siinä kaikessa teitte vallan kauniisti. Minä en vaan voi hyväksyä sitä, että voitte taipua ottamaan rahoja —