ROUVA ALVING. Niin, mutta rakas Osvald —!
OSVALD. Elä kiellä sitä, äiti. Ole nyt kiltti; minun täytyy saada jotain, millä huuhdon alas kaikki nämä kalvavat ajatukset, (menee ylös kasvihnoneesen.) Ja niin — niin pimeä kuin täällä on!
ROUVA ALVING (vetää kellonnuorasta oikealla).
OSVALD. Ja tämä lakkaamatoin sadesää. Sehän voi kestää viikoittain; koko kuukausia. Ei koskaan nähdä yhtäkään auringonsädettä. Niinä kertoina, jolloin olen ollut kotona, en muista koskaan nähneeni auringon paistavan.
ROUVA ALVING. Osvald, — sinä aiot matkustaa minun luotani!
OSVALD. Hm — (hengähtää raskaasti.) En aio mitään! (raukeasti.) Sen kyllä annan olla tekemättä.
REGINA (ruokahuoneesta). Soittiko rouva?
ROUVA ALVING. Soitin; toimita lamppu sisään.
REGINA. Heti, rouva. Se on jo sytytetty, (mennee ulos.)
ROUVA ALVING (menee Osvaldin lno). Osvald, elä salaa mitään minulta.