SOLNESS (käyskentelee edestakaisin). Oi, maailmassa on niin suunnattoman paljon paholaisia, joita ihminen ei näe, Hilde!
HILDE. Paholaisiako vielä?
SOLNESS (pysähtyy). Kilttejä paholaisia ja häijyjä paholaisia.
Kultatukkaisia ja mustapäitä. Kunpa ihminen vain tietäisi, vaaleatko
vai tummat ovat meihin tarttuneet! (Kiertelee sinne tänne huoneessa.)
Ho hoi, silloinpa ei olisi mitään hätää!
HILDE (seuraa häntä katseillaan). Tai jos ihmisellä olisi oikein rehevä, uhkean terve omatunto. Niin että hän uskaltaisi, mitä mieluimmin tahtoisi.
SOLNESS (pysähtyy kuvastinpöydän ääreen). Minä puolestani luulen, että enimmät ovat siinä suhteessa yhtä raihnaistekoisia kuin minä.
HILDE. Saattaa olla mahdollista.
SOLNESS (nojailee pöytään). Saduissa — Oletteko lukenut vanhoja satukirjoja?
HILDE. Kyllä. Siihen aikaan kuin yleensä kirjoja luin —
SOLNESS. Niissä saduissa kerrotaan viikingeistä, jotka purjehtivat vieraihin maihin; ryöstivät ja polttivat ja löivät hengiltä miehet —
HILDE. Ja ottivat naiset vangiksi —