SOLNESS. Te olette nuoruus, Hilde.
HILDE (hymyilee). Nuoruus, jota Te niin kovasti pelkäätte?
SOLNESS (nyökäyttää hitaasti päätänsä). Ja jota kohti minä pohjaltani hartaasti pyrin.
(HILDE nousee, menee pienen pöydän luo ja tuo sieltä
Ragnar Brovikin piirustussalkun.)
HILDE (ojentaen vihkoa Solnessille). Näihin piirustuksiin Teidän siis —
SOLNESS (lyhyesti kieltäytyen). Pankaa nuo vehkeet pois. Minä olen ne jo katsellut.
HILDE. Niin, mutta Teidänhän on kirjoitettava niihin hänen hyväkseen.
SOLNESS. Kirjoitettava! En ilmoisna ikänä.
HILDE. Mutta kun tuo vanhus-parka makaa kuolemaisillaan! Ettekö voi tehdä sitä iloa hänelle ja hänen pojalleen ennenkuin he eroavat? Ja ehkäpä poika saisi sitten rakentaakin näiden piirustusten mukaan.
SOLNESS. Niin, siinäpä se juuri onkin, että hän saisi. Siitä hän on kyllä pitänyt huolen, — se hyvä herra.