ROUVA SOLNESS. Kaijankin?
SOLNESS. Etkö sinä juuri sitä tahtonut?
ROUVA SOLNESS. Mutta ethän sinä voi olla ilman häntä? Oh, niin, sinulla kai on joku varalta, Halvard.
HILDE (ilveillen). No, minä en ainakaan kelpaa seisomaan konttoripulpetin ääressä.
SOLNESS. No no, se pula kyllä selviää, Aline. Nyt sinun pitää ajatella vain muuttoa uuteen kotiin — niin pian kuin voit. Tänä iltana me ripustamme torniin seppeleen — (kääntyy Hilden puoleen) aivan viirin huippuun. Mitäs Te siitä sanotte, Hilde-neiti?
HILDE (tuijottaa Solnessiin loistavin silmin). On hirveän ihanaa nähdä Teitä taas niin korkealla.
SOLNESS. Minua?
ROUVA SOLNESS. Hyvä Jumala, neiti Wangel, älkää ajatelkokaan sellaista!
Minun mieheni —! Hän, jonka päätä niin huimaa!
HILDE. Huimaa! Ei, sellainen ei hän voi olla!
ROUVA SOLNESS. Kyllä, se on aivan totta.